Hankinta, Kantelettarentien pohjoisosa, kokonaisurakka

HEL 2019-010410
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 24
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kantelettarentien pohjoisosa, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta

Rakennuttamispäällikkö

Päätös

Rakennuttamispäällikkö päätti hyväksyä GRK Infra Oy:n tarjoushinnaltaan halvimman tarjouksen Kantelettarentien pohjoisosan kokonaisurakan töistä arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 893 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Rakennushanke sisältää Kantelettarentien pohjoisosan rakentamisen Vanhaistentie, Kantelettarentien ja Kanneltien katualueilla tarjouspyynnön mukaisessa laajuudessa.

Yleisten töiden lautakunta on hyväksynyt rakennettavan alueen katusuunnitelmat 39/13.12.2016.

Työt on tarkoitus aloittaa marraskuussa 2019 ja ne valmistuvat 31.10.2020 mennessä.

Kustannukset

Nyt saatu tarjous ylittää suunnittelijakonsultin laatiman kustannusarvion 790 444 euroa (alv 0 %) noin 13 %:lla.

Tarjouspyyntömenettely

Urakan hankinnasta on jätetty avoimeen hankintamenettelyyn perustuva kansallinen hankintailmoitus 4.10.2019 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi.

Tarjouspyynnön mukaisesti urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamat tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimuksen täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Tarjouskilpailussa saatiin määräaikaan mennessä seitsemän (7) tarjousta.

Urakkatarjoukset

Kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden rakennuttaminen -palvelu on saanut seuraavat pyytämänsä kokonaisurakkatarjoukset (tarjoushinnat on ilmoitettu verottomana):

1.
GRK Infra Oy
   893 000 euroa
2.
Terrawise Oy
1 038 280 euroa
3.
Läänin kuljetus Oy
1 080 300 euroa
4.
TYL KANNEL (Recset Oy + Kuljetus ja Maanrakennus P. Salonen Oy)
 
1 083 011 euroa
5.
VRJ Etelä-Suomi Oy
1 267 000 euroa
6.
TYL KANNEL (VM Suomalainen Oy + Asfalttikallio Oy)
 
1 296 000 euroa
7.
Hyvinkään Tieluiska Oy
1 782 500 euroa

Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät rakennuttajan asettamat vaatimukset

Lisätietojen antaja

Anna Nyyssönen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 20569

anna.nyyssonen@hel.fi

Päättäjä

Erkki Nurmi
vs. rakennuttamispäällikkö

Liitteet (pdf)

1. GRK Infra Oy:n tarjous 22.10.2019
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.