Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Muotoilijankujan nimeäminen Arabianrannassa

HEL 2019-010737
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 24

Toukolan (23.) kaupunginosassa Arabianrannan osa-alueella sijaitsevan ajoyhteyden nimeäminen

Asemakaavapäällikkö

Päätös

Asemakaavapäällikkö päätti nimetä Toukolan (23.) kaupunginosassa Arabianrannan osa-alueella sijaitsevan, liitteestä 2 ilmenevän ajoyhteyden nimellä Muotoilijankuja–Designergränden.

Päätöksen perustelut

Arabianrannassa sijaitsevan Muotoilijankadulta haarautuvan nimeämättömän ajoyhteyden nimeämistä on lähdetty selvittämään, koska sen nimeäminen on katsottu tarpeelliseksi. Ajoyhteys on alueella liikkumisen ja orientoinnin sekä tavarantoimitusten ja huoltoliikenteen kannalta merkittävä. Nimettävän ajoyhteyden kautta järjestetään huoltoajo Arabian tehdaskortteliin ja pysäköintihalliin.

Nimistötoimikunta on käsitellyt asiaa 11.9.2019 § 69 ja esittänyt ajoyhteydelle nimeä Muotoilijankuja–Designergränden. Perusteluna nimelle on esitetty sen liittyminen Muotoilijankatuun.

Nimeämisen vireillä olosta tiedotettiin 25.10.2019 kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla. Ajoyhteyden nimeämisestä ei jätetty mielipiteitä.

Ajoyhteyden nimeämisellä ei ole vaikutusta olemassa oleviin osoitteisiin eikä välitöntä vaikutusta nimen vaikutuspiirissä oleville tahoille, sillä alue on vasta rakentumassa uudelleen.

Sovelletut oikeusohjeet

MRL 55 §

Kuntalaki 29 §

Hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom kohta 12

Kaupunkiympäristölautakunta 15.5.2018 § 246

Lisätietojen antaja

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 09 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Päättäjä

Marja Piimies
asemakaavapäällikkö