Lahjoitus, valmentajapalkkatuki, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia

HEL 2019-011819
Asialla on uudempia käsittelyjä

Valmentajapalkkatuki Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemialta, Pukinmäenkaaren peruskoulu ja Haagan peruskoulu, kasvatuksen ja koulutuksen toimialue

§ 98

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti, että Pukinmäenkaaren ja Haagan peruskoulut saavat ottaa vastaan Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian myöntämän 2 500 euron valmentajapalkkatuen liikuntakerhojen järjestämiseksi liikuntalinjan oppilaille.

Tuki kirjataan koulun tuloksi koulukohtaisella 21-päättyvällä sisäisellä tilauksella ja ao summa lisätään koulun käyttömenoihin. Tuen käytöstä ja raportoinnista vastaa koulun rehtori.

Päätöksen perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen vs. toimialajohtajan 17.7.2017 § 56 tekemän päätöksen mukaan palvelukokonaisuuden johtaja päättää lahjoituksen vastaanottamisesta palvelukokonaisuuden osalta, mikäli lahjoitus on arvoltaan enintään 30 000 euroa.

Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia on myöntänyt 2 500 euron valmentajapalkkatuen aamuisin pidettävien liikuntakerhojen järjestämiseksi liikuntalinjan 7-9 –luokan oppilaille.

Päätös tullut nähtäväksi 26.11.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Päättäjä

Nimi
Outi Salo

Titteli
Perusopetusjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Anneli Hankala

Titteli
Controller

Liitteet (pdf)

1. Yläkoulutoiminnan tuet 2019-2020
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.