Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Kuninkaantammi, Kuninkaantammenkierto 3, väliaikaiset lisätilat

HEL 2019-012549
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 73 §

Kuninkaantammenkierto 3, kaupungin ulkopuoliselta vuokrattava väliaikainen lisätila päiväkodin ja perusopetuksen käyttöön -hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti Kuninkaantammenkierto 3, kaupungin ulkopuoliselta vuokrattava väliaikainen lisätila päiväkodin ja perusopetuksen käyttöön -hankkeen hankesuunnitelman enimmäishinnan korotusta siten, että hankkeen laajuus on noin 1800 htm² ja kokonaiskustannukset ovat arvonlisäverottomana enintään 2 757 050 euroa maaliskuun 2020 kustannustasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyy enimmäishinnan korotuksen ja siitä aiheutuvan tilakustannuksen muutoksen.

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Jasmin Kivelä, rakennuttajainsinööri, puhelin: 09 310 43374

jasmin.kivela@hel.fi

Jouko Snellman, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 40334

jouko.snellman@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Kustannusarvio UKA 29.4.2020 Kuninkaantammen väliaikaiset lisätilat
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.