Kokoonpanon muutos, toimielin, kaupunginvaltuusto

HEL 2020-001104
Asialla on uudempia käsittelyjä

V 12.2.2020, Muutos kaupunginvaltuuston kokoonpanossa

3. / 75 §

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto

  • myöntää Silvia Modigille eron kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta
  • toteaa, että kuntalain (410/2015) 17 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Mia Haglund vuoden 2021 toukokuun lopussa päättyväksi toimikaudeksi
  • toteaa, että keskusvaalilautakunta nimeää Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle 10. varavaltuutetun vuoden 2021 toukokuun lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Samalla kaupunginvaltuusto tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kaupunginhallitus toteaa, että Silvia Modig (Vas.) on 29.1.2020 pyytänyt eroa kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta tultuaan valituksi Euroopan parlamentin jäsenen tehtävään. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Mia Haglund.

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Kaupunginvaltuuston myönnettyä Silvia Modigille eron kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle 10. varavaltuutetun.

Päätös tullut nähtäväksi 12.02.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Juha Summanen

Titteli
Hallintojohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Asta Vennelä

Titteli
Hallintoasiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Eroilmoitus 29.1.2020
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.