Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, talokerhoavustukset vuodelle 2020

HEL 2020-002500
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 43
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Lastenkerhon talokerhoavustus vuodelle 2020

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää 300 euron avustuksen Lastenkerholle vuodelle 2020 lasten ja nuorten kerhotoiminnan kustannuksiin ajalle 12.10.-31.12.2020 (ei kuitenkaan palkkoihin eikä palkkioihin) menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 15.1.2021 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustus maksetaan yhdessä erässä.

Päätöksen perustelut

Projektiavustusta myönnetään talokerhojen nuorisotoiminnan järjestämiseen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018.)

Pikku-Huopalahden talokerho Lastenkerho sai alkunsa, kun ryhmä alueen aikuisia asukkaita halusi järjestää toimintaa alueen lapsille, joilla ei ollut ohjattua vapaa-ajan toimintaa. Kerhon tarkoituksena on tukea lähiyhteisöä, tarjota lapsille kivaa yhteistä tekemistä sekä aikuisten seuraa ja tukea arkeen. Monilla alueen lapsilla on monikulttuurinen tausta, mikä huomioidaan kerhossa. Talokerho on suunnattu 7-12-vuotiaille. Kerhon ohjelmassa on ohjattua ja yhteistä ohjelmaa, kuten pelaamista, askartelua ja leipomista. Lisäksi kerhossa voi myös esimerkiksi tehdä läksyjä ja lukea. Kerho järjestään noin kerran viikossa Pikku-Huopalahden asukastalon hallinnoimassa kerhotilassa.

Kerho kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina 12.10.2020. Kerhoon liittyviä menoja hyväksytään kuitenkin jo 10.10.2020 alkaen. Kerhon järjestäjällä ei ollut mahdollisuutta hankkia ensimmäisenä kerhopäivänä, maanantaina, ensimmäisen kerran tarvikkeita, joten hänen oli hankittava ne jo edeltävänä lauantaina.

Talokerhoon on oltu yhteydessä valmisteluvaiheessa. Toiminnan piiriin kuuluu 20 helsinkiläistä 7-28-vuotiasta lasta ja nuorta. Kerhotoiminnan menot ovat 968 euroa. Menot koostuvat tilavuokrasta, askartelutarvikkeista, leivontatarvikkeista ja kerhoeväistä.

Pikku-Huopalahden talokerho haki 968 euron projektiavustusta 11.10.2020 saapuneella hakemuksellaan.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen talokerhoavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö