Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2020-2021, kasvatus- ja koulutuslautakunta

HEL 2020-004920
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 129 §

Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset euromäärät lukuvuodelle 2020 - 2021

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti vahvistaa lukuvuoden 2020–2021 iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaisiksi euromääriksi seuraavaa:

1. Oppilaskohtainen avustus on 1 000 euroa/oppilas.

2. Järjestämispaikkakohtainen avustus on 1300 euroa/toimintapaikka.

3. Uuden ryhmän perustamisraha ensimmäisenä toimintavuonna on 2000 euroa. Ryhmää ei perusteta, jos toimintaan hakeneita ei ole riittävästi.

4. Harkinnanvarainen avustus

Erityisen tuen oppilaiden lisäresurssi

- Erityisen tuen oppilaiden ohjaajaresursseihin myönnetään tarpeen mukaan 15 000 euroa/ohjaaja/lukuvuosi. Ohjaajatarve arvioidaan yksilökohtaisesti yhteistyössä palveluntuottajan ja iltapäivätoiminnan palveluvastaavan kanssa, koska oppilaiden yksilölliset tarpeet ja ryhmässä toimimisen taidot vaihtelevat.

Koulukuljetus erityiskuljetusta tarvitseville oppilaille koulujen loma-aikana

- Perusopetuslain 48 b §:n mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että niillä toimintaan osallistuvilla lapsilla, joilla on 32 §:n mukainen oikeus koulumatkaetuun, on mahdollisuus käyttää tätä etuutta. Kuljetuspalvelut voidaan järjestää joko kaupungin toimesta tai palveluntuottajan kanssa voidaan sopia, että palveluntuottaja hankkii ja vastaa kuljetuspalveluista, jolloin sopimuksen perusteella kustannukset huomioidaan avustuksessa.

Muut harkinnanvaraiset

- Haettuihin todellisiin tilavuokrakustannuksiin, juokseviin kiinteistönhuoltokustannuksiin, kuten vesi- ja sähkökuluihin voidaan myöntää avustusta.

- Korona-virus epidemiasta aiheutuvien poikkeusjärjestelyjen kustannuksiin.

Edellä olevat euromäärät ovat myönnettäviä enimmäismääriä. Avustusta ei myönnetä lasta tai ryhmää kohti haettua enempää.

Liite tiedoksi kasvatus- ja koulutuslautakunnalle.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi