Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, kaupunginkanslia, yleisten korttelisaunojen toiminnan turvaaminen vuonna 2020

HEL 2020-005838
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 184

Kotiharjun saunan avustushakemus vuodelle 2020

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää vuoden 2020 talousarvion talousarviokohdalta 1 30 02, Kaupunginhallituksen avustukset, kaupunginhallituksen (16.12.2019 § 872) kansliapäällikön käytettäväksi yleisten saunojen toiminnan turvaamiseen osoittamasta määrärahasta 2 070 euroa Kotiharjun sauna Oy:lle Harjutorinkatu 1:ssä sijaitsevan saunan toimintaan ehdolla, että sauna on yleisön käytettävissä.

Päätöksen perustelut

Kotiharjun Sauna on yksi kolmesta jäljellä olevasta korttelisaunasta ja toiminut yleisenä saunana 1950 -luvulta lähtien. Sauna tarjoaa helsinkiläisille mahdollisuuden saunoa ja ylläpitää perinteistä korttelisaunakulttuuria Helsingissä.

Kotiharjun Sauna Oy hakee 10 000 euron avustusta saunan toiminnan tukemiseen vuodelle 2020. Vuoden 2019 avustuksen määrä oli 2 070 euroa.

Kaupunginhallitus päätti vuoden 2020 talousarvion talousarviokohdan 1 30 02, (Kaupunginhallituksen avustukset, avustukset yleisten saunojen toiminnan turvaamiseen, kansliapäällikön käytettäväksi) määrärahan käytöstä 16.12.2019 § 872.

Lisätietojen antaja

Mauno Rönkkö, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36279

mauno.ronkko@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Kotiharjun Sauna Oy avustushakemus vuodelle 2020
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.