Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Päiväkoti Pasila

HEL 2020-006217
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen enimmäishinnan korottamiseksi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle lasten päiväkoti Pasila pohjoisen hankkeen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamista 1 043 181 eurolla siten, että hankkeen korotettu enimmäishinta on 7 596 000 euroa arvonlisäverottomana syyskuun 2023 kustannustasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyväksyy hankkeen enimmäishinnan korottamisen ja kustannusvaikutuksen omalta osaltaan.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Maria Lähdemäki. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Maria Lähdemäki, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39843

maria.lahdemaki@hel.fi