Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 7.2.2018, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Intrum Justia Oy

HEL 2020-007185
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 22
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, Intrum Justitia Oy / Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Hallintojohtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Intrum Justitia Oy on 28.5.2020 hakenut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian puolesta takaisinsaantia tämän maksamassa liukastumisvahingossa toimeksiannolla numero 990856. Vaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahinko on tapahtunut keskiviikkona 7.2.2018 kello 06.30 lumisella, jäisellä ja hiekoittamattomalla jalkakäytävällä osoitteessa Arentinkuja. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan yhteensä 60 672,34 euroa liukastumisen aiheuttamista kustannuksista.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on kevyen liikenteen väylä ja sen kunnossapito hoidetaan III-luokan mukaisesti.

III-luokan kevyen liikenteen väyliltä poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti I- ja II-luokan katujen jälkeen. Aurauksen lähtökynnys III-luokan kevyen liikenteen väylillä on 5 cm. Toimenpideaika on aurauksen osalta kahdeksan tuntia, kuitenkin niin, että klo 13-04 aurauskynnyksen ylittänyt sade tulee olla aurattu klo 12 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun lumisade on päättynyt. Liukkaudentorjunnan toimenpiteiden osalta toimenpideaika on viisi tuntia, kuitenkin niin, että klo 16-7 välillä ilmenneen liukkauden tuntuvan lisääntymisen johdosta liukkaudentorjuntatoimenpiteet tulee olla suoritettu klo 12 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika alkaa siitä, kun liukkaudessa on tapahtunut tuntuva lisääntyminen.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan edellinen hiekoitus vahinkopaikalla on tehty maanantaina 5.2.2018. Auraustoimenpiteet aloitettiin keskiviikkona 7.2.2018 klo 4.15 I-luokan väyliltä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -4,1°C ja -7,7°C asteen välillä. Vahinkopäivänä Kaisaniemen mittausasemalla lämpötila on klo 7 ollut -7,4°C. Sää vahinkohetkellä on ollut pilvinen ja silloin on esiintynyt vähäistä lumisadetta. Lumensyvyys on ollut 18 cm.

Vahinkoa edeltäneenä päivänä 6.2.2018 sään keskilämpötilan on ollut -8,4°C, pysyen pakkasella koko vuorokauden. Vuorokauden aikana esiintyi ajoittaista ja vähäistä lumisadetta, joka nosti lumensyvyyden yhdestätoista (11) senttimetristä viiteentoista (15) senttimetriin. Aurauskynnys ei tällöin ylittynyt eikä lisähiekoitukselle ollut tarvetta edellisen päivän (5.2.2018) hiekoituksen jäljiltä. Lumisade jatkui vahinkopäivän (7.2.2018) puolelle niin, että aurauskynnys (5cm uutta lunta) ylittyi noin klo 24-01 yöllä. Lumensyvyys nousi kaikkiaan kahteenkymmeneen (20) senttimetriin 7.2.2018 klo 12.00. Auraustoimenpiteet aloitettiin aurauskynnyksen ylityttyä I-luokan väylistä klo 4.15.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapitotyöt on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.

Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397). Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004, s.16).

Vahinkopaikalla on tehty kunnossapitotoimenpiteitä hiekoittamalla kevyen liikenteen väylät maanantaina 5.2.2018. Tiistaina 6.2.2018 ei lisähiekoitukselle tai auraukselle ole ollut tarvetta. Vahinkopäivänä 7.2.2018 kunnossapitotoimenpiteet oltiin aloitettu kunnossapitoluokitusten mukaisesti I-luokan väyliltä klo 4.15. III-luokan kevyen liikenteen väylät, joihin vahinkopaikka kuuluu, tulee toimenpideaikojen mukaisesti kunnossapitää klo 12 mennessä, eli vasta vahinkotapahtuman jälkeen.

Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja määriteltyjen toimenpideaikojen puitteissa ja kunnossapitolain mukaisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja