Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, Kunnallista vai yksityistä varhaiskasvatusta?

HEL 2020-010037
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 97

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2020-010037

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.5.2021 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa liittyen väitöksen jälkeiseen tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyviä valintoja kuntatasolla keskittyen siihen, millaisin perusteluin valinta kunnallisen ja yksityisen palveluntarjoajan suhteen tehdään.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 1.10.-31.12.2020 varhaiskasvatuksen hallinnosta kuudessa suurimmassa kaupungissa. Helsingissä otoskoko on noin kolme henkilöä. Tutkimus toteutetaan sähköpostitse lähetetyllä kyselyllä.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan ilman henkilötunnistetietoja enintään kymmenen vuoden ajaksi ja hävitetään viimeistään 1.10.2030.

Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimussuunnitelmassa (liite 2).

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 1.10.-31.12.2020.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Liisa Kiltilä, tutkimusassistentti, puhelin: 09 310 28707

liisa.kiltila@hel.fi

Päättäjä

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.