Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, esinevahinko, 10.9.2020

HEL 2020-010664
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 164
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama esinevaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 24.9.2020 esittänyt kaupungille 255,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan kiinteistöllä sijainneille esineille osoitteessa Notaarintie 23 on aiheutunut vaurioita kaupungin puolelta kaatuneesta puusta 10.9.2020 kello 11.30-12.30 välisenä aikana. Puu on kaatunut Perintökaarenpolun puolelta.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kunnossa ja puhtaana asemakaava-alueella olevat kadut, torit, katuaukiot, puistot, istutukset ja muut näihin verrattavat yleiset alueet niiltä osin kuin ne kunnan osaksi on lain mukaan säädetty. Kunnan hallinnassa oleva tori, katuaukio, puisto ja muu näihin verrattava yleinen alue on kunnan pidettävä alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa.

Helsingissä viheralueet jaetaan käyttötarkoituksen ja liikenteellisen merkityksen mukaiseen luokitukseen. Vahingon aiheuttanut puu on sijainnut lähivirkistysmetsässä, joka on luokiteltu C1 kunnossapidettäviin viheralueisiin.

C1 viheralueen tarkoitus Perintökaarenpolulla on, että alueella on viihtyisä ja kerroksellinen lähimetsä. Hoitotoimenpiteitä tehdään siten, että yksittäisiä puita poistetaan ja pienpuustoa harvennetaan. Alueella poistetaan vaarallisia ja huonokuntoisia puita sekä väljennetään tiheimpiä välikerroksen puustoryhmiä. Lähimetsää alueella on hoidettu puiden ikään, lajiin ja kasvupaikkaan soveltuvalla tavalla turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

Vahingon aiheuttaneesta puusta, sen kunnossapitotoimenpiteistä ja -tarpeista on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan Perintökaarenpolulla kaatunut puu on ollut haapa, joka on ulkoisesti tarkasteltuna ollut terve ja lehtevä. Vaikkakin ko. haavasta on sen kaatumisen jälkeen löytynyt lahoa, ei puussa ole ollut päällepäin näkyvää vikaa eikä vaurioita. Kyseisessä haavassa ei ole ollut mitään sellaista, mikä olisi antanut viitteitä siitä, että se olisi ollut huonokuntoinen. Puusta ei ole tullut myöskään ilmoituksia kaupungille.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan Kumpulan säämittausasemalla on mitattu vahinkopäivänä aamusta alkaen ennen vahinkoa kovaa tuulta ja puuskissa tuulen nopeus on lähennellyt myrskylukemia, ylittäessään 20 m/s rajan. Näin kova tuuli kaataa terveitäkin puita.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys. Kunnossapitäjä voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Asianmukaisen kunnossapidon tasoa arvioitaessa otetaan huomioon mm. viheralueiden hoidon tarpeet.

Koska puussa ei ole ollut päällepäin näkyvää vikaa, eikä siitä ole tullut ilmoituksia kaupungille, ei kaupungilla ole ollut syytä epäillä puun terveyttä. Puu on kaatunut kovan tuulen voimasta.

Kaupungin puolelta ei ole todettavissa tuottamusta. Näin ollen kaupunki katsoo, ettei se ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 6 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs, yksikön päällikkö