Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Kympin sydän, sähkömekaanisen taideteoksen toteutus

HEL 2020-011056
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kympin sydän - Helsingin kaupunginosien statistiikkaa esittelevän sähkömekaanisen taideteoksen toteuttaminen

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja hyväksyi Bergent Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Bergent Oy:n kanssa tehdään sopimus Kympin sydän - Helsingin kaupunginosien statistiikkaa esittelevän sähkömekaanisen taideteoksen toteuttamisesta, siten että toimeksiannon kokonaishinta on 69 000 euroa (alv 0 %).

Lisäksi sopimukseen sisältyvät erikseen tilattavat taideteoksen huolto-, ylläpito- ja muutostyöt, jotka tarjoaja suorittaa tarjouksessa ilmoittamallaan tuntihinnalla. Näiden töiden osalta sopimus on voimassa määräaikaisena kaksi vuotta ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana.

Osapuolia sitova sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen tai kun tilaus on tehty.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on kilpailuttanut Helsingin kaupunginosien statistiikkaa esittelevän sähkömekaanisen veistoksen toteutuksen vuoden 2021 alussa. Teos sijoitetaan Kaupunkiympäristötalon aulaan osoitteessa Työpajankatu 8. Veistos koostuu kalusteesta ja siihen integroidusta tekniikasta. Teos on nimeltään Kympin sydän ja sen on suunnitellut Good Kombo Oy. Lisäksi hankintaan sisältyy teoksen huolto-, ylläpito- ja muutostyöt, kuten ajantasaisten statistiikkojen päivittäminen veistokseen sekä korjaus- ja huoltotyöt takuuajan umpeuduttua.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä tavarahankinta. Hankinnasta julkaistiin avoin hankintailmoitus 11.11.2020. Hankintailmoitusta korjattiin 19.11.2020 julkaistulla korjausilmoituksella, jossa maksuehtoa muutettiin.

Määräaikaan 4.12.2020 klo 12 mennessä tarjouksen jättivät kaksi tarjoajaa; Bergent Oy ja Fantomatico Oy. Molemmat tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia. Bergent Oy:n osalta hankintayksikkö pyysi lisäselvityksen mm. poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan johdosta. Tarjoajan antama selvitys todettiin hyväksyttäväksi.

Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo oli 40 % ja laadun 60 %. Bergent Oy:n tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin liitteenä olevasta vertailutaulukosta ilmenevin perustein.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta).

Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 15.12.2020 § 743) mukaan hallintojohtajan hankintavaltuudet on enintään 500 000 euron suuruisiin hankintoihin. Hallintojohtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Heikki Mäntymäki, viestintäpäällikkö, puhelin: 09 310 37368

heikki.mantymaki@hel.fi

Päättäjä

Silja Hyvärinen
hallintojohtaja

Liitteet (pdf)

1. Liite 1 Tarjousvertailu
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.