Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, päihdehuollon lapsiperheiden laitoskuntoutus, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2020-011353
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Päihdehuollon lapsiperheiden laitoskuntoutuksen hankinta

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti hyväksyä päihdehuollon lapsiperheiden laitoskuntoutuksen hankinnan palveluntuottajiksi seuraavat tarjoukset:

1. Kalliola Oy
2. A-klinikka Oy

Päätös on tehty käydyn tarjouskilpailun perusteella ja palveluntuottajat on valittu puitejärjestelyyn edellä ilmoitetusti kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä. Valinta ja järjestys tehtiin tarjousten vertailutaulukon (liite 1) mukaisesti.

Suunniteltu sopimuskausi on 1.3.2021–31.5.2022. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus enintään kahden (2) vuoden pituiseen optiokauteen perussopimuskauden päättymisen jälkeen, jonka käyttöönotosta Helsingin kaupunki päättää erikseen viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä. Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin 600 000 euroa (alv 0 %) koko sopimuskaudelle mahdollinen optiokausi mukaan laskettuna.

Sosiaali- ja terveystoimiala ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Päätös on ehdollinen kummankin palveluntuottajan osalta sillä ehdolla, että he toimittavat rikosrekisteriotteensa ja muut vaadittavat lisäselvitykset ennen sopimusten allekirjoittamista.

Päätöksen perustelut

Tarjouskilpailu

Päihdehuollon lapsiperheiden laitoskuntoutuksen hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu, jonka perusteella valittiin palveluntuottajat puitejärjestelyyn. Tarjouskilpailu käynnistettiin 19.11.2020 julkaistulla tarjouspyynnöllä. Tarjouskilpailu järjestettiin hankintalain (1397/2016) mukaisesti avoimella menettelyllä.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltiin hankittava palvelu sekä tarjoajille että hankittavalle palvelulle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Tarjoajien oli tarjousaikana mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä 26.11.2020 klo 12:00 mennessä ja esitettyihin kysymyksiin vastattiin julkisesti 8.12.2020.

Tarjousten jättämisen määräaikaan 18.12.2020 klo 12:00 mennessä saapui yhteensä kaksi (2) tarjousta. Tarjouksensa jättivät:

- A-klinikka Oy
- Kalliola Oy

Tarjoajien soveltuvuuden ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen

Tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset oli asetettu tarjouspyynnöllä sekä sen liitteillä.

Hankintatyöryhmä on tarkistanut tarjoajien soveltuvuudelle asetetut vaatimukset lukuun ottamatta pakollisia poissulkuperusteita, jotka tarkastetaan molempien tarjoajien osalta päätöksenteon jälkeen ennen sopimuksen allekirjoittamista tarjoajien toimittamien rikosrekisteriotteiden ja muiden vaadittavien lisäselvitysten perusteella. Päätös on ehdollinen kummankin tarjoajan osalta, kunnes he ovat toimittaneet selvitykset pakollisten poissulkuperusteiden osalta eikä tarjoajaa koske mikään pakollinen poissulkuperuste.

Hankintatyöryhmä on myös tarkastanut saapuneiden tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarjouspyynnöllä ja sen liitteillä olleilla hankinta-asiakirjoilla asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukaisesti.

Kaikki tarjoajat täyttivät asetetut soveltuvuusvaatimukset ja saapuneet tarjoukset olivat tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten mukaisia.

Tarjousvertailu ja kilpailutuksen tulos

Tarjousvertailu toteutettiin hankinnan ehtojen mukaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteeksi oli tarjouspyynnön mukaisesti määritelty halvin hinta, joka katsottiin riittäväksi valintaperusteeksi ehdottomien vähimmäisvaatimusten täyttymisen jälkeen. Tehty tarjousvertailu on esitetty liitteessä 1.

Palveluntuottajat valittiin puitejärjestelyyn tarjousvertailun mukaisessa etusijajärjestyksessä. Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan arvion mukaan valittujen palveluntuottajien kapasiteetti ja erityisosaaminen riittävät turvaamaan palvelulle arvioidun tarpeen.

Sopimus

Valittujen palveluntuottajien kanssa tehdään sopimukset 31.5.2022 saakka. Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.3.2021. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus enintään kahden (2) vuoden pituiseen optiokauteen perussopimuskauden päättymisen jälkeen, jonka käyttöönotosta Helsingin kaupunki päättää erikseen viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä. Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalla on oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi välttämätöntä.

Helsingin kaupunkia ja palveluntuottajaa sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali- ja terveystoimialalla 19.1.2021, § 14.

Lisätietojen antaja

Ilkka Paukkunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 040 662 4463

ilkka.paukkunen@hel.fi

Päättäjä

Juha Jolkkonen
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja