Avustuksen myöntäminen, sosiaali- ja terveyslautakunta, järjestöavustukset vuodelle 2021, nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen

HEL 2020-011411
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 256 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2021 nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 16 hakemukselle avustusta vuoden 2021 toimintaan yhteensä 1 491 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti.

- osoittaa toimialajohtajan päätettäväksi enintään 17 600 euroa niille nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemista koskeville hakemuksille, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun taulukkoon.

- hylätä kuusi liitteen 1 taulukossa mainittua hakemusta taulukoissa esitetyin perusteluin.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustusten ehdoista seuraavaa:

  • Rahoitus tulee käyttää vuoden 2021 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana.
 
  • Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.
 
  • Avustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle selvitys vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2022 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2023 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2021 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus, allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta löytyy pykälä vastuuvapauden myöntämisestä.
 
  • Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.
 
  • Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.
 
  • Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.
 
  • Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.
 
  • Osa päätöksistä tehdään poikkeuksellisesti ehdollisina, sillä kaikki hakijat eivät ole toimittaneet pakollisena liitteenä vaadittua allekirjoitettua vuosikokouksen pöytäkirjaa. Aikaa on annettu 31.12.2020 asti.
 
  • Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että järjestöjen toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kehottaa talouden tuki -yksikköä huolehtimaan avustusten maksatuksesta niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita, eivätkä nämä siitä syystä osallistuneet tämän asian käsittelyyn.

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Sanna Vesikansa: Lisätään järjestöjen avustuksia seuraavasti:

Myllypuron elintarvikeapu ry +2 000 euroa
Loisto Setlementti ry +3 000 euroa
Naistenkartano Ry +1 500 euroa
Naisten Linja Suomessa ry +3 500 euroa
Suomen Valkonauhaliitto +3 000 euroa
Vailla vakinaista asuntoa ry +5 000 euroa.

Kannattaja: jäsen Katju Aro

Vastaehdotus 2:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta päättää myöntää Malmin Saalem lähetys ry:lle heidän vuodelle 2021 hakemansa avustussumman 20 000 euroa täysimääräisenä. Merkitään pöytäkirjaan kaikkiin Aleksi Niskasen ehdottamien järjestöavustusten lisämäärärahaesitysten rahoituspohja: Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin vuodelle 2021 kustantavat yhteensä 647 612 euroa, Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan vähentämällä Helsingin Diakonissalaitoksen avustuksista liikkuvan väestön päiväkeskustoiminnasta 198 000 euroa ja vähentämällä liikkuvan väestön hätämajoituksesta 435 000 euroa. Summa on yhteensä 633 000 euroa. Tämän lisäksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan ottamalla 14 612 euroa vielä kohdentamattomasta 73 000 euron määrärahasta.

Jäsen Aleksi Niskasen vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 3:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta päättää myöntää Myllypuron elintarvikeapu ry:lle heidän vuodelle 2021 hakemansa avustussumman 294 862 euroa täysimääräisenä. Merkitään pöytäkirjaan kaikkiin Aleksi Niskasen ehdottamien järjestöavustusten lisämäärärahaesitysten rahoituspohja: Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin vuodelle 2021 kustantavat yhteensä 647 612 euroa, Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan vähentämällä Helsingin Diakonissalaitoksen avustuksista liikkuvan väestön päiväkeskustoiminnasta 198 000 euroa ja vähentämällä liikkuvan väestön hätämajoituksesta 435 000 euroa. Summa on yhteensä 633 000 euroa. Tämän lisäksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan ottamalla 14 612 euroa vielä kohdentamattomasta 73 000 euron määrärahasta.

Jäsen Aleksi Niskasen vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 4:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta päättää myöntää Suomen Pelastusarmeijan säätiölle heidän vuodelle 2021 hakemansa avustussumman 100 000 euroa täysimääräisenä. Merkitään pöytäkirjaan kaikkiin Aleksi Niskasen ehdottamien järjestöavustusten lisämäärärahaesitysten rahoituspohja: Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin vuodelle 2021 kustantavat yhteensä 647 612 euroa, Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan vähentämällä Helsingin Diakonissalaitoksen avustuksista liikkuvan väestön päiväkeskustoiminnasta 198 000 euroa ja vähentämällä liikkuvan väestön hätämajoituksesta 435 000 euroa. Tämän lisäksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan ottamalla 14 612 euroa vielä kohdentamattomasta 73 000 euron määrärahasta.

Jäsen Aleksi Niskasen vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 5:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta päättää myöntää Vailla vakinaista asuntoa ry:lle heidän vuodelle 2021 hakemansa avustussumman 25 000 euroa täysimääräisenä. Merkitään pöytäkirjaan kaikkiin Aleksi Niskasen ehdottamien järjestöavustusten lisämäärärahaesitysten rahoituspohja: Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin vuodelle 2021 kustantavat yhteensä 647 612 euroa, Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan vähentämällä Helsingin Diakonissalaitoksen avustuksista liikkuvan väestön päiväkeskustoiminnasta 198 000 euroa ja vähentämällä liikkuvan väestön hätämajoituksesta 435 000 euroa. Summa on yhteensä 633 000 euroa. Tämän lisäksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan ottamalla 14 612 euroa vielä kohdentamattomasta 73 000 euron määrärahasta.

Jäsen Aleksi Niskasen vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 6:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta päättää myöntää Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö - Pelastakaa Suomen nuoret ry:lle heidän vuodelle 2021 hakemansa 300 000 euron avustussumman täysimääräisenä. Merkitään pöytäkirjaan kaikkiin Aleksi Niskasen ehdottamien järjestöavustusten lisämäärärahaesitysten rahoituspohja: Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin vuodelle 2021 kustantavat yhteensä 647 612 euroa, Aleksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan vähentämällä Helsingin Diakonissalaitoksen avustuksista liikkuvan väestön päiväkeskustoiminnasta 198 000 euroa ja vähentämällä liikkuvan väestön hätämajoituksesta 435 000 euroa. Summa on yhteensä 633 000 euroa. Tämän lisäksi Niskasen lisämäärärahaesitykset järjestöavustuksiin rahoitetaan ottamalla 14 612 euroa vielä kohdentamattomasta 73 000 euron määrärahasta.

Jäsen Aleksi Niskasen vastaehdotus raukesi kannattamattomana.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (puheenjohtaja Sanna Vesikansa)

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 12
Katju Aro, Cecilia Ehrnrooth, Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Kati Juva, Riia Järvenpää, Seija Muurinen, Touko Niinimäki, Sanna-Mari Oranen, Reko Ravela, Karita Toijonen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 1
Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sanna Vesikansan vastaehdotuksen äänin 12 - 0 (tyhjää 1).

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.

Katso äänestystulos taulukkona

Jäsen Aleksi Niskanen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen rauenneiden vastaehdotuksiensa osalta.

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Miikka Keränen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 25678

miikka.keranen@hel.fi

Liitteet (pdf)

3. Avustusesitykset Nuoret ja aikuiset ja hakijoiden taloustiedot (lautakunnan hyväksymä 8.12.2020)
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Avustusesitykset ja hakijoiden taloustiedot Nuoret ja aikuiset (esitys)
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.