Valtuustoaloite, lisää toiminnallisia viherympäristöjä päiväkotien pihoille

HEL 2020-011664
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 354 §

V 19.5.2021, Valtuutettujen Emma Kari ja Katju Aro aloitteet viherympäristöjen tuomisesta päiväkotien pihoille

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteet loppuun käsitellyiksi.

Kaupunginhallitus katsoo, että suunnitteluohjeistuksen päivittämisen yhteydessä on selvitettävä erilaisia mahdollisuuksia edistää mikrobimyönteistä pihasuunnittelua lasten immuunijärjestelmän kehityksen tukemiseksi. Suunnitteluohjeistuksessa tulee nykyistä paremmin mahdollistaa erilaisten viherelementtien kuten kuntan tai istutuslaatikoiden sijoittaminen päiväkotien pihoille, jos niiden sijoittaminen on päiväkodin toiminnan kannalta sopivaa ja ne saadaan toteutettua siten, ettei niihin kohdistu ilkivaltaa, niiden viljely on valvottavissa eikä niiden huolto aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia.

Käsittely

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Lisäys kappaleen 11 jälkeen:

Kaupunginhallitus katsoo, että suunnitteluohjeistuksen päivittämisen yhteydessä on selvitettävä erilaisia mahdollisuuksia edistää mikrobimyönteistä pihasuunnittelua lasten immuunijärjestelmän kehityksen tukemiseksi. Suunnitteluohjeistuksessa tulee nykyistä paremmin mahdollistaa erilaisten viherelementtien kuten kuntan tai istutuslaatikoiden sijoittaminen päiväkotien pihoille, jos niiden sijoittaminen on päiväkodin toiminnan kannalta sopivaa ja ne saadaan toteutettua siten, ettei niihin kohdistu ilkivaltaa, niiden viljely on valvottavissa eikä niiden huolto aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi