Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, Kuninkaantammen peruskoulu ja päiväkoti, Kuninkaantammenkierto 22, Kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-011951
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 152 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle Kannelmäen peruskoulun Kuninkaantammen toimipisteen ja päiväkodin hankesuunnitelmasta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 15.11.2020 päivätystä Kannelmäen peruskoulun Kuninkaantammen toimipisteen ja päiväkodin hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuuta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee kuitenkin edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta edellyttää, että hanke toteutuu suunnitellussa aikataulussa ja on valmis elokuussa 2023. Tämän lisäksi lautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Mia Kuokkanen, johtava arkkitehti, puhelin: 09 310 86291

mia.kuokkanen@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Hankesuunnitelman liitteet Kuninkaantammen pk ja lpk 15.11.2020
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Liite 3
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.