Hankinta, koronakaranteenimajoitus, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2020-012364
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 94
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Koronakaranteenimajoituksen hankinta

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja

Päätös

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti hankkia koronakaranteenimajoitusta Luona Oy:lta ajalla 1.1.2021-31.12.2021.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on enintään 300 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Koronakaranteenimajoitus on sosiaalihuoltolain 21§ mukaista asumispalvelua, jota järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua asumisessa tai asumisensa järjestämisessä COVID-19 tautiepidemiatilanteessa. Helsingin kaupunki ostaa koronakaranteenimajoitukseen liittyvää majoituspalvelua yksityisiltä palveluntuottajilta helsinkiläisille sosiaali- ja terveystoimialan asiakkaille tai kotikuntaan juuri saapuneille tai muutoin riskiryhmään kuuluville henkilöille.

Majoitus tulee voida tarjota asiakkaille välittömästi viranomaisen asettaessa asiakas karanteeniin COVID-19 viruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Tällä päätöksellä hankittavista majoituksista Helsingin kaupunki maksaa vain toteutuneista majoituksista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Pienhankinta voidaan toteuttaa ilman kevennettyä kilpailutusta silloin, jos tarjoaja on ainoa, joka kykenee toimittamaan tarvittavan palvelun. Palveluntuottajien kartoittamisessa osoittautui, että vain Luona Oy tuottaa hankinnan kohteena olevaa koronamajoitusta, ja palvelua voidaan siten hankkia suorahankintana Luona Oy:ltä.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankinnasta sopimuksen.

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali- ja terveystoimialalla 4.2.2020, §19.

Lisätietojen antaja

Henna Niiranen, aikuissosiaalityön päällikkö, puhelin: 09 310 62843

henna.niiranen@hel.fi

Outi Ekebom, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 21183

outi.ekebom@hel.fi

Päättäjä

Maarit Sulavuori
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja