Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, tuotantolaitoksen lämmitysöljyt, Palvelukeskus Helsinki

HEL 2020-012876
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Palvelukeskus Helsinki, tuotantolaitoksen lämmitysöljyt

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti tuotantolaitoksen lämmitysöljyt hankinnasta esitetyin perustein

- hyväksyä Oy Teboil Ab:n (Y-tunnus 0114795-2) tarjouksen tuotantolaitoksen lämmitysöljyt toimittajaksi kahdeksi (2) vuodeksi koska Oy Teboil Ab on ainoa tarjoaja ja oikeuttaa monipalveluiden yksikönjohtajan tai hänen määräämänsä allekirjoittamaan tätä asiaa koskevan sopimuksen, koska Oy Teboil Ab:n on ainoa tarjoaja,

- että hankintasopimus jatkuu tilaajan yksipuolisella ilmoituksella varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana

- että monipalveluiden yksikönjohtaja tai hänen määräämänsä voi tehdä nyt päätettävään hankintaan tarkennuksia hankintavaltuuksiensa puitteissa.

Lisäksi toimitusjohtaja merkitsi tiedoksi,

- että hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta sekä kansallisen kynnysarvon ylittävässä liitteen E-palveluhankinnassa tai käyttöoikeussopimuksessa hankintasopimus, voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi

- että hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo on noin 360 000 euroa neljän vuoden ajalta.

Päätöksen perustelut

Hankintamenettelynä on käytetty avointa menettelyä.

Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 14.12.2020 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 03.02.2021 12:00

Määräaikaan mennessä saapui yksi (1) tarjous:
Oy Teboil Ab (Y-tunnus 0114795-2)

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä on esitetty tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset ja niiden täyttymisen selvittämiseksi vaadittavat selvitykset.

Tarjoaja on toimittanut vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja tarjoaja täyttää asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen

Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä tarjottavalle palvelulle vähimmäisvaatimukset. Tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen ja se täyttää tarjouspyynnön mukaiselle palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarjousten vertailu

Tarjousten valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, siten että tarjouspyynnön vertailuhinta muodostui tarjouspyynnössä määritellyn ajanjakson arkipäivien toimituksien nettohintojen perusteella sekä kyseisen aikajakson halvimman keskihinnan mukaisesti. Tarjouspyynnön erillistä vertailua ei toteutettu, koska Oy Teboil Ab on ainoa tarjoaja.

Lisätietojen antaja

Saara Ojanen, suunnittelija, puhelin: 09 310 25517

saara.ojanen@hel.fi

Päättäjä

Antti Värtelä
toimitusjohtaja