Vahingonkorvaus, tekstiilivahinko, 19.11.2020 Koskelan seniorikeskus

HEL 2020-013161
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 10
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus tuhoutuneista vaatteista ja kengistä

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti, että perushoitaja ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 52,00 euroa 19.11.2020 Koskelan seniorikeskuksessa tuhoutuneista vaatteista ja kengistä.

Päätöksen perustelut

Korvaushakemuksessa hakija vaatii sosiaali- ja terveystoimialaa korvaamaan 52,00 euroa hänen 19.11.2020 Koskelan seniorikeskuksessa tuhoutuneista housuista, sukista ja kengistä, jotka hakemuksen mukaan on hankittu marraskuussa 2020, kuittia ei ole saatavilla.

Hakijan selvityksen mukaan hoitotoimenpiteiden yhteydessä asukas yllättäen virtsasi päälle, tilanne tapahtui niin nopeasti, ettei siihen ehtinyt reagoimaan suojaavilla toimenpiteillä. Virtsa imeytyi vaatteisiin ja kenkiin tuhoten ne.

Osastonhoitajan selvityksen mukaan työntekijä oli suojautunut asianmukaisesti, eikä vaatteita ja kenkiä voinut pestä käyttökelpoisiksi virtsassa olevan voimakkaan hajun vuoksi.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.

Mikäli sosiaali- ja terveystoimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.

Edellä todetun perusteella katsotaan kohtuulliseksi korvausmääräksi 52,00 euroa.

Päätöksenteon tuen päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan päätökseen 23.8.2018 § 121.

Lisätietojen antaja

Teija Papadopoulos, toimistosihteeri, puhelin: 09 310 56201

teija.papadopoulos@hel.fi

Päättäjä

Maija Haapala
vs. yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Vahingonkorvausvaatimus 22.11.2020
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. selvityksen täydentäminen
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.