Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, autovaurio, 4.10.2020, Eteläinen Hesperiankatu 8

HEL 2020-013483
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 40
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 5.12.2020 esittänyt kaupungille vielä yksilöimättömän korvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvon päälle on 4.10.2020 pudonnut kastanjoita pysäköintiruudun yllä kasvavista hevoskastanjoista osoitteessa Eteläinen Hesperiankatu 8. Hakijan kertomuksessa epäillään tuulen myötävaikuttaneen kastanjoiden putoamisvauhtiin ja aiheuttaneen ajoneuvon konepeltiin noin 10 pientä lommoa. Vaatimuksen mukaan hevoskastanjat ovat yli 40g massaltaan ja saavuttavat riittävän nopeuden ja täten liike-energian vaurioittaakseen auton peltiä.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Vahinkopaikalla on käyttöviheralue, johon on istutettu puistopuiksi hevoskastanjoita. Hoitoluokitukseltaan ne kuuluvat KA2 ryhmään. Kasvillisuus hoidetaan niin, että siitä ei aiheudu turvallisuushaittoja. Hesperian esplanadin puut ovat historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaita. Osa puista on istutettu jo 1930-luvulla. Tällä hetkellä Hesperian esplanadilla on noin 60 kappaletta hevoskastanjoita.

Puut on hoidettu niiden ikään, lajiin ja kasvupaikkaan soveltuvalla tavalla turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Puille on leikkausten avulla pyritty tuottamaan ikävaiheittaisten mittasuhdevaatimusten mukaisesti mahdollisimman pitkä ja turvallinen täysikasvuisen puun ikävaihe, missä hoitotoimenpiteet ovat rutiiniluonteisia ja vähätöisiä.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan puita on kunnossapidetty hoitoluokituksen mukaisesti.​ Hevoskastanjoita koristavat isot, noin 6 cm leveät, piikkiset kotahedelmät, jotka pudottuaan halkeavat.

Kaupungille on esitetty vain yksi aiempi vahingonkorvausvaatimus kotahedelmien aiheuttamista vaurioista. Tässä asiassa on päätöksestä ilmenevin perustein katsottu, ettei kunnossapidon yhteydessä ole tapahtunut virhettä tai laiminlyöntiä, eikä asiassa voida yksiselitteisesti todeta, että ajoneuvon vauriot olisivat hevoskastanjapuiden kotahedelmien aiheuttamat.

Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kaupungin ratkaisukäytäntöä vahingonkorvausasioissa sovelletaan johdonmukaisesti siten, että harkinnan kohteena olevia tosiseikkoja arvioidaan samankaltaisissa tapauksissa samoin perustein, jollei tapauksen erityiset olosuhteet anna aihetta arvioida asiaa toisin. Nyt käsiteltävässä olevassa asiassa ei ole esitetty mitään sellaista, minkä johdosta tapausta olisi arvioitava toisin kuin aiemmassa samankaltaisessa tapauksessa.

Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapitotyöt on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.

Koska kyseessä on luonnonilmiö ja kotahedelmät ovat hevoskastanjan normaali biologinen ominaisuus eikä puussa ole vikaa, ei asiassa ole tapahtunut kunnossapidon laiminlyöntiä. Näin ollen kaupunki ei ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53

Lisätietojen antaja

Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö