Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Poikkeaminen, Ullanlinna, kiinteistötunnus 91-7-9903-106, Laivurinkatu, liikenneliikelaitos HKL

HEL 2020-013843
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 39

Ullanlinna, Fredrik Stjernvallin puisto, poikkeamishakemus

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 7. kaupunginosan (Ullanlinna) puistoaluetta nro P106 (Fredrik Stjernvallin puisto) koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavasta nro 9460 seuraavasti:

  • Asemakaavassa puistoksi (VP) merkitylle alueelle, jossa ei ole rakennusalaa, sijoitetaan Laivurinkadun sähköbussien latauspaikkaan liittyviä teknisiä laitteita ja niiden suojarakennelma.

Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:

  • Suojarakennelma toteutetaan niin pienikokoisena kuin teknisesti mahdollista.
  • Rakennelma sovitetaan mahdollisimman hyvin kaupunkikuvaan ja ympäristöönsä esim. laadukkaiden julkisivumateriaalien ja kasvillisuuden avulla.
  • Laitesuoja tulee toteuttaa siten, että se on helposti poistettavissa ja puistoalue ennallistettavissa.
  • Laitesuojan etäisyyden pääviemäristä tulee olla vähintään 3 metriä.

Maksu

1 569,75 euroa

Hakija

HKL (Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos)

Rakennuspaikka

7. kaupunginosan (Ullanlinna) puistoalue P106 (Fredrik Stjernvallin puisto)

Hakemus

Hakija hakee lupaa sähköbussien latauslaitteiden suojarakennelman (11 m²) rakentamiseen poiketen voimassa olevasta asemakaavasta nro 9460 siten, että rakennelma sijoittuu puistoalueeksi (VP) merkitylle alueelle, jossa ei ole rakennusalaa.

Hakija perustelee hakemustaan sillä, että sähköbussien latauspaikka Laivurinkadulla on välttämätön reitin pituudesta johtuen. Lähiympäristön katu- ja muilta alueilta ei löydy sijoituspaikkaa laitesuojalle, eikä teholaitteiden etäisyys latauspaikasta voi olla muutamia kymmeniä metrejä pidempi.

Säännökset, joista poiketaan

Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.

Lähtötiedot

Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 19.11.1990 vahvistettu asemakaava nro 9460. Asemakaavan mukaan rakennuspaikka on puistoaluetta (VP). Asemakaavaselostuksen mukaan puistoon voidaan sijoittaa sinne sopivia, pienehköjä rakenteita edellyttäviä toimintoja.

Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on osoitettu virkistys- ja viheralueeksi. Aluetta kehitetään merkittävänä virkistys-, ulkoilu-, liikunta-, luonto- ja kulttuurialueena, joka kytkeytyy seudulliseen viherverkostoon ja merelliseen virkistysvyöhykkeeseen.

Rakennuspaikan pohjoispuolinen alue; Huvilakadun korttelit ja Eiran kaupunginosa on Museoviraston inventoinnissa (RKY) sisällytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Rakennuspaikka kuuluu Fredrik Stjernvallin puiston ja Meripuiston muodostamaan kokonaisuuteen Etelä-Helsingissä. Kyseinen kohta puistosta on avointa nurmikkoaluetta hiekkapintaisine kulkuväylineen. Laivurinkatu päättyy pyöreään kääntöpaikkaan, jota mm. bussit hyödyntävät. Pohjoisesta katsoen laitesuoja sijoittuisi nykyisen riippuvalaisimen ripustuspylvään taakse.

Osallisten kuuleminen ja lausunnot

Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (22.1.2021). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle.

Muistutuksia saatiin 1 kpl. Eteläiset kaupunginosat ry:n mielestä hakemus on yllättävä, koska HSL on ilmoittanut lakkauttavansa bussiliikenteen Tehtaankadun eteläpuolelle alkaen linjoista 24 ja 14 jo keväällä 2021. Linja 18, jonka päätepysäkki sijaitsee nykyisin Laivurinkadun eteläpäässä suunnitellun laitesuojan läheisyydessä, on suunniteltu päättymään Kamppiin kunhan ns. läntinen raitiolinja alkaa kulkea ja käyttää päätepysäkkinään nykyisen linjan 1 päätepysäkkiä Perämiehenkadulla.

Suunniteltu laitesuoja on yhdistyksen näkemyksen mukaan huomattavan kookas ja laitteisto moninainen. Laitteistoon kuuluu lisäksi yhteysantenni, jonka sijoitus on vielä epäselvä.

Yhdistys katsoo, että tilapäinen rakennelma tulee tehdä helposti purettavaksi ja sijoittaa siten, ettei puistoalueelle jää pysyviä jälkiä. Muistuttaja kysyy, onko laitteiston sijoittaminen esimerkiksi Laivurinkadun itäreunan pysäkkialueelle tutkittu lopullisesti.

Yhdistys huomauttaa, että Merikadun Esson bensiiniaseman poistamista puistoalueelta Neitsytpolun päästä perusteltiin toiminnon sopimattomuudella puistoalueelle. Nyt palvelu eli julkinen liikenne ollaan poistamassa samalla kun puistoalueelle ollaan tuomassa teknistä toimintoa, joka ei sinne kuulu.

Yhdistys katsoo, ettei ko. alue ole sopiva bussien lataustoiminnalle eikä puistoalueelle tule sijoittaa tähän liittyvää teknistä laitteistoa. Latauspaikan sijaintia tulee tutkia edelleen.

Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Helen Sähköverkko Oy:ltä, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:ltä, Helsingin seudun liikenne ‑kuntayhtymältä (HSL) sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta.

Kaupunginmuseo toteaa lausunnossaan (1.2.2021), että koska puisto on avoin ja näkymät sinne pitkiä sekä puistoon rajautuu valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö eli RKY 2009-alue: Eiran kaupunginosa, Huvilakadun korttelit ja Mikael Agricolan kirkko, tulee rakennuksen paikka pohtia tarkasti. Paras vaihtoehto olisi kuitenkin, jos rakennusta ei tarvitsisi sijoittaa puistoon.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) toteaa lausunnossaan (11.2.2021), että HSL kannattaa sähköbussien latausaseman laitesuojan sijoittamista Fredrik Stjernvallin puistoon. Sähköbussien latausaseman toteutuminen on ehdoton edellytys HSL:n kilpailuttaman sähköbussiliikennöinnin toimintaedellytyksille. HSL on osallistunut latausaseman suunnitteluun yhteistyössä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan sekä HKL:n kanssa. HSL painottaa yhteistyön merkitystä myös jatkosuunnittelussa sekä toteutuksen koordinoinnissa, jotta latausasema saadaan toimintakuntoon aikataulussa.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) toteaa lausunnossaan (19.2.2021), että Fredrik Stjernvallin puistossa sijaitsee käytössä oleva 750 mm pääviemäri, jonka läheisyyteen laitesuoja on suunniteltu sijoitettavaksi. Laitesuojan etäisyyden pääviemäristä tulee olla vähintään 3 metriä. Laitesuojasta ei saa aiheutua haittaa viemärin ylläpidolle eikä kunnossapidolle. Vesihuoltolinjat tulee pystyä tarvittaessa kaivamaan normaaliin tapaan esiin kunnossapito- ja korjaustöitä varten. Mikäli laitesuojan rakentamiseen liittyviä kaivuutöitä tehdään 5 metriä lähempänä HSY:n vesihuoltolinjoja, tulee hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista ottaa yhteyttä HSY:n verkko-osaston kunnossapitoyksikköön.

Hakijalle on annettu tilaisuus antaa selityksensä annetuista muistutuksista ja lausunnoista. Hakija ilmoittaa vastineessaan, että laitesuoja ollaan sijoittamassa siten, ettei se tule lähimmän asuinrakennuksen eteen, eikä häiritsevästi Laivurinkadun päätteen näkymään. Laitesuojan sijoituspaikkaa on haettu yhdessä Kaupunkiympäristön edustajien kanssa, ja hakemuksen mukainen sijoituspaikka on paras ja ainoa löydetty.

Laitesuojan mitoitus lähtee sijoitettavasta laitteistosta ja on vaaka- ja korkeusmitoitukseltaan minimimittainen. Sähkökaappi on mukana varauksena, luonnoksessa esitetty on maksimikoko.

Laitesuojan julkisivumateriaali ei ole tummanharmaaksi maalattu terässäleikkö vaan lämpökäsitelty puurimoitus, joka mielestämme soveltuu puistomaiseen ympäristöön.

Julkista liikennettä Laivurinkadulta ei olla heikentämässä tai lopettamassa. Päinvastoin Laivurinkadusta on tulossa sähköbussilinjojen 20 ja 30 päätepysäkki, joita liikennöidään nivelbussikalustolla Laivurinkadulta Munkkivuoreen ja Myyrmäkeen. Kapasiteetti tulee kasvamaan ja vuoroväli tihentymään nykyisestä. Latausmasto tulee sijoittumaan Laivurinkadun päätepysäkin eteläpuolelle, ja jokaista nivelbussia ladataan päätepysäkillä.

Latauslaitteisto ei mahdu eikä sovellu Laivurinkadun pysäkkialueelle, vaan sijainti täytyy löytää muutamien kymmenien metrien säteeltä latauspaikasta. Laitesuojan sijoituspaikkaa on haettu yhdessä Kaupunkiympäristön edustajien kanssa, ja hakemuksen mukainen sijoituspaikka on paras ja ainoa löydetty.

Laitesuoja on suunniteltu tilaelementtirakenteeksi, joka voidaan tuoda paikalle kokonaisena ja sijoittaa betoniperustuksen päälle. Katto on erikseen irrotettava. Laitesuoja on siirrettävissä pois, betoniperustus purettavissa ja alue maisemoitavissa, jos laitesuojaa ei tarvita. Latausasemalle ei ole tulossa lausunnossa mainittua yhteysantennia.

Helenin kanssa selvitetään jatkossa tapa, jolla sähköliityntä latauslaitteistolle tuodaan mahdollisimman vähän ympäristöä häiritsevästi.

Laitesuojan hakemuksen mukainen sijainti on 2,6 metrin etäisyydellä lausunnossa mainitusta viemärilinjasta. Rakennus siirretään yli kolmen metrin etäisyydelle viemärilinjasta, kuten lausunto edellyttää.

Päätöksen perustelut

Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska laitesuojan sijoittaminen Laivurinkadun latauspaikan välittömään läheisyyteen on välttämätöntä suunnitellun sähköbussiliikenteen toteuttamiseksi. Laitesuojalle on tutkittu useita eri sijoitusvaihtoehtoja, mutta hakemuksen mukainen sijainti Fredrik Stjernvallin puistossa on katsottu ainoaksi kaupunkikuvallisesti ja teknisesti mahdolliseksi ratkaisuksi. Bussiliikenteen sähköistäminen on välttämätöntä julkisen liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän tavoite on sähköistää bussiliikenteestä 30 % vuoteen 2025 mennessä.

Laitesuojan tarkoituksena on palvella runkolinjojen 20 ja 30 Laivurinkadulla sijaitsevaa päätepysäkkiä elokuusta 2021 alkaen. Laitesuojalle on etsitty sopivaa sijoituspaikkaa yhteistyössä HSL:n, HKL:n sekä kaupunkiympäristön asiantuntijoiden kanssa. Vaihtoehtoina on tutkittu mm. linjojen latauksen järjestämistä ainoastaan pohjoisen päätepysäkeillä siten, että Eiraan ei toteutettaisi latausasemaa, latauspaikan sijoittamista Eiranrannan puolelle, latauslaitteiden sijoittamista Ensipuistikkoon tai katualueelle Laivurinkadulle. Muut vaihtoehdot eivät sovellu sijoituspaikaksi kaupunkikuvallisista, teknisistä ja kustannussyistä. Esimerkiksi sijoitus Ensipuistikkoon olisi tarkoittanut puiden kaatamista ja arvokkaan katukiveyksen uusimista. Laitteiden sijoittaminen katualueelle tai pysäkin yhteyteen ei laitteiden koosta johtuen ole mahdollista. Rakennelman sijoittaminen Fredrik Stjernvallin puistoon siten, että se ei kuitenkaan tule suoraan Laivurinkadun näkymän päätteeksi, on kaupunkikuvallisen arvioinnin perusteella vähiten haittaa aiheuttava vaihtoehto. Sijoittaminen puistoalueelle edellyttää, että laitesuoja toteutetaan mahdollisimman pienenä ja ympäristöön mahdollisimman hyvin sovittaen, esimerkiksi laadukkaiden julkisivumateriaalien avulla. Rakennelma tulee olla myös helposti purettavissa ja nurmialue ennallistettavissa, mikäli latauspaikan tarve lakkaa. Lisäksi laitesuojan etäisyyden pääviemäristä tulee HSY:n lausunnon mukaisesti olla vähintään 3 metriä.

Poikkeamisen erityinen syy on energiatehokkuuden edistäminen ja liikenneolojen parantaminen sekä alueelle tarpeellisen joukkoliikenteen palvelutason säilyttäminen tai parantaminen.

Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2021, 6 §

Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet

Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä, jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Lisätietojen antaja

Sinikka Lahti, arkkitehti, puhelin: 09 310 37478

sinikka.lahti@hel.fi

Päättäjä

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja