Kaksikielisyyssuunnitelma, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2020-014342
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveystoimialan kaksikielisyyssuunnitelma

5. / 5 §

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi sosiaali- ja terveystoimialan kaksikielisyyssuunnitelman (liitteet 1–4).

Käsittely

Erityissuunnittelija Outi Forsström oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sosiaali- ja terveystoimialan kaksikielisyyssuunnitelma pohjautuu lainsäädännölliseen perustaan. Lisäksi suunnitelma perustuu kaupunginhallituksen 24.2.2020 § 133 antamaan ohjeistukseen, että jokaiselle toimialalle ja liikelaitokselle laaditaan toiminnan tarpeisiin vastaava kielisuunnitelma kielellisten palvelujen ja henkilöstön kielitaitojen turvaamiseksi.

Toimialan kaksikielisyyssuunnitelmalla osoitetaan lakisääteiset kielelliset oikeudet, varmistetaan henkilöstön saatavuuden huomioiminen, ohjataan kaksikielisyyden toteuttamista ja tuetaan ruotsinkielisten palvelujen kehittämistyötä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialalla. Päivitetty kaksikielisyyssuunnitelma korvaa vastaavan voimassa olevan suunnitelman.

Päätös tullut nähtäväksi 27.01.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Juha Jolkkonen

Titteli
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Outi Forsström

Titteli
Erityissuunnittelija

Liitteet (pdf)

1. Kaksikielisyyssuunnitelma
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Tvåspråkighetsplan
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.