Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Aukioloajat, varhaiskasvatus- ja esiopetusalue 4, pohjoinen suurpiiri, toimipisteiden tilapäiset sulkemiset vuonna 2021

HEL 2021-000417
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Varhaiskasvatus ja esiopetus alue 4, toimipisteen toiminta-ajanmuutos 19.3.2021

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 4

Päätös

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 4 päätti muuttaa toimipisteen toiminta-aikaa seuraavasti:

Toimipiste
Muutettu toiminta-aika
Perustelut
Päiväkoti Norppa
19.3.2021 klo 6.50-16.30
henkilöstövaje

Päätöksen perustelut

Varhaiskasvatusjohtaja päätti 17.12.2021 § 118 siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille siten, että varhaiskasvatuksen aluepäällikkö päättää oman alueensa osalta enintään viisi päivää kestävästä toimipisteiden sulkemisista kokonaan tai osittain. Varhaiskasvatusjohtaja päättää kuitenkin useampaa kuin yhtä aluetta koskevasta samanaikaisesta koulujen loma-aikaan tapahtuvasta toimintayksiköiden sulkemisesta.

Lisätietojen antaja

Jonna Vallittu, hallintoassistentti, puhelin: 09 310 62417

jonna.vallittu@hel.fi

Päättäjä

Raila Tiainen-Ala-Maunus
varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 4