Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Aukioloajat, nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön sosiaalineuvonnan palvelupisteet, tilapäiset sulkemiset vuonna 2021

HEL 2021-004140
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 71
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön sosiaalineuvonnan palvelupisteiden lyhytaikainen sulkeminen 27.10.2021

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja

Päätös

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti, että sosiaalineuvonnan palvelupisteet (Kalasatama, Myllypuro ja Vuosaari) ovat suljettuna 27.10.2021. Lisäksi perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti, että sosiaalineuvonnan chat sekä puhelinpalvelut pidetään avoinna normaalisti aukioloaikojen mukaisesti 27.10.2021 klo 9.00-16.00.

Samalla perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja kehotti informoimaan kuntalaisia aukioloaikojen muutoksista hyvissä ajoin ennen sulkuja.

Päätöksen perustelut

Palvelupisteiden tilapäisen sulkemisen syynä on sosiaalineuvonnan
tiimin kehittämispäivä.

Hallintosäännön 18 luvun 4 §:n 2 kohdan mukaan palvelukokonaisuuden johtaja päättää toimintayksiköiden aukioloajoista.

Lisätietojen antaja

Anri Viskari-Lojamo, johtava sosiaaliohjaaja, puhelin: 09 310 62625

anri.viskari-lojamo@hel.fi

Päättäjä

Maarit Sulavuori
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja