Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Helsingin vastaanottokeskuksen toiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Maahanmuuttovirastolle

HEL 2021-005286
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 615 §

Helsingin vastaanottokeskuksen toiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Maahanmuuttovirastolle

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi liitteenä 1 olevan sopimuksen Helsingin vastaanottokeskuksen siirtämisestä Maahanmuuttovirastolle 25.10.2021 alkaen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.

Samalla kaupunginhallitus kehotti kansliapäällikköä allekirjoittamaan liikkeenluovutussopimuksen.

Käsittely

Vastaehdotus:
Minja Koskela: “Liikkeenluovutuksen yhteydessä jatketaan palvelussuhdeasuntojen vuokrasuhdetta siirtosopimuksessa esitetyn pyrkimyksen mukaisesti eli määräaikaisen vuokrasopimuksen osalta sen päättymiseen saakka ja voimassa olevan vuokrasopimuksen osalta joko viiden vuoden määräaikaisella tai toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kuitenkin niin, että vuokrasopimus on voimassa ulkoistetun työsuhteen voimassaolon ajan ilman, että vuokraa nostetaan.”

Kannattaja: Elisa Gebhard

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Minja Koskelan vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 11
Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 3
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Minja Koskela

Tyhjä: 1
Nasima Razmyar

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 11 - 3 (1 tyhjä).

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.