Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Valtuustoaloite, kaupungin toiminta-avustusta saavien yhteisöjen eettiset periaatteet avustuksen saamisen edellytyksenä

HEL 2021-005587
Asialla on uudempia käsittelyjä
27. / 314 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Arja Karhuvaaran valtuustoaloitteesta koskien toiminta-avustusta saavien eettisiä periaatteita

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta Arja Karhuvaaran valtuustoaloitteesta koskien toiminta-avustusta saavien eettisiä periaatteita:

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet sisältävät avustusehdot, jotka on tarkoitettu yleisiksi sopimusehdoiksi, joilla kaupunki myöntää avustuksia. Ehdot sitovat avustuksensaajia, jonka on hyväksyttävä ehdot ennen avustushakemuksen lähettämistä Helsingin kaupungille.

Avustuksen saajan toimintaa koskevien ehtojen mukaan avustus on käytettävä myönnettyyn tarkoitukseen, avustuksen saajan on järjestettävä lain edellyttämä kirjanpito ja tilintarkastus ja ilmoitettava avustuksen käyttöön vaikuttavista merkittävistä muutoksista. Ehtoihin ei sisälly toiminnan eettisiin periaatteisiin liittyviä ehtoja.

Ehdotus eettisten periaatteiden sisällyttämisestä avustusehtoihin on kannatettava. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla esim. iltapäivätoiminta toteutetaan pääosin avustettavana toimintana, josta kaupunki kuitenkin viime kädessä vastaa.

Aloitteessa on esitetty, että yhteisöiltä edellytettäisiin omien eettisten periaatteiden laatimista tai olemassaoloa. Tämän sijaan avustusehtoihin voitaisiin sisällyttää ehto kaupungin eettisten periaatteiden noudattamisesta avustettavan toiminnassa siltä osin, kuin ne ovat sovellettavissa avustettavaan toimintaan. Tämä takaisi sen, että eettiset periaatteet olisivat yhteneväiset kaupungin periaatteiden kanssa.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen vs. toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätietojen antaja

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi