Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2021-2022, toiminta-avustukset ja maksukompensaatiot

HEL 2021-006397
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 139
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Elias-Koulun Kouluyhdistys ry:lle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2021 – 2022

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti tarkistaa 7.6.2021 (§ 104) tehtyä päätöstä siten, että Elias-Koulun Kouluyhdistys ry:n perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2021 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2021 - 2022 on 37 300 euroa.

Elias-Koulun Kouluyhdistys ry:lle on elokuussa 2021 maksettu 7 325 euroa.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että Elias-Koulun Kouluyhdistys ry:lle maksetaan jäljellä oleva 29 975 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2021 - 2022 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2021: 9 991euroa

Tammikuu 2022: 9 992 euroa

Maaliskuu 2022: 9 992 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan oppilasmäärien laskentapäivän 20.9.2021 mukaisesti. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma nousee 8 000 euroa.

Elias-Koulun Kouluyhdistys ry:n oppilasmäärä 20.9.2021 tarkistuksen jälkeen on 36, joka on 8 laskennallista oppilasta aikaisemmin arvioitua enemmän.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 25.5.2021 (§ 214) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2021 - 2022. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Elias-Koulun Kouluyhdistys ry on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö