Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, terveysasemien hoitajavuokraus, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2021-009093
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 89
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinta

Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja

Päätös

Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja päätti hankkia terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrausta etusijajärjestyksen mukaisesti seuraavilta toimijoilta:

  1. Esperi Terveyspalvelut Oy
  2. Medivida Oy
  3. Terveystalo Julkiset palvelut Oy

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 30 miljoonaa euroa.

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollista jatkaa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella.

Päätös on ehdollinen sillä ehdolla, että valitut palveluntuottajat toimittavat rikosrekisteriotteensa ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Päätöksen perustelut

Taustaa

Hankinnan kohteena on sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vuokraus Helsingin kaupungin terveysasemille ja keskitettyihin palveluihin. Hoitajia voidaan vuokrata myös erilaisiin pandemiaan liittyviin tehtäviin, kuten tartunnanjäljitykseen ja koronarokotuksiin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 5.10.2021 § 238 hyväksynyt terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot ja oikeuttanut terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään asiasta päätöksen.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Tarjouspyyntö julkaistiin tarjouspalvelu.fi-verkkopalvelussa 6.10.2021. Tarjousten jättämisen määräajaksi määriteltiin 8.11.2021 klo 12:00.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltiin hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Tarjoajien oli tarjousaikana mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä 25.10.2021 klo 12:00 mennessä. Määräaikaan mennessä esitettyihin kysymyksiin vastattiin julkisesti 1.11.2021.

Kysymysten johdosta hankintayksikkö otti tarjouspyynnön korjattavaksi ja täsmensi tarjouspyyntöä ja sen liitteitä Apotti-lisenssien, laskutuksen ja rikosrekisteriotteiden pyytämisen osalta. Samalla tarjousaikaa pidennettiin ja uudeksi tarjousten jättämisen määräajaksi määriteltiin 15.11.2021 klo 12:00.

Tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä saapui 13 tarjousta.

Tarjouksen jättivät seuraavat toimijat:

  • Debora Oy
  • Esperi Terveyspalvelut Oy
  • Hoiwa Oy
  • Kotihoito kaneli
  • Kotipalvelu Mehiläinen Oy
  • Kultaiset hoitajat Oy
  • Medivida Oy
  • Medizone Oy
  • Pihlajalinna Terveys Oy
  • Solo Health Oy
  • Terveystalo Julkiset palvelut Oy
  • Unelmakotipalvelu Oy
  • urban brothers group oy.

Hankintayksikkö tarkisti tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden.

Hankintayksikkö hylkäsi Kotihoito kanelin, Medizone Oy:n, Unelmakotipalvelu Oy:n ja urban brothers group oy:n tarjoukset, sillä ne eivät täyttäneet tarjouspyynnössä asetettuja referenssivaatimuksia.

Muut tarjoukset olivat tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten mukaisia ja tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Hankintayksikkö lähetti Medizone Oy:lle lisäselvityspyynnön 25.11.2021, mutta Medizone Oy ei vastannut selvityspyyntöön asetetussa määräajassa. Lisäselvitys ei aiheuttanut muutoksia tarjousten vertailuun.

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo oli 100 prosenttia.

Tarjouspyynnössä oli määritelty, että tilaaja valitsee puitejärjestelyyn palveluntuottajia tarpeensa mukaisesti, kuitenkin vähintään kolme (3) palveluntuottajaa. Tilaaja katsoo, että kolme (3) palveluntuottajaa on riittävä määrä täyttämään tarve.

Palveluntuottajiksi valitaan etusijajärjestyksen mukaisesti seuraavat toimijat:

  1. Esperi Terveyspalvelut Oy
  2. Medivida Oy
  3. Terveystalo Julkiset palvelut Oy

Tilaaja tekee tilaukset ensisijaisesti etusijajärjestyksen ensimmäiseltä palveluntuottajalta. Mikäli ensisijaisella palveluntuottajalla ei ole tarjota tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä työntekijöitä tilaajan tilauksessaan määrittelemässä aikataulussa, tilaaja tekee tilauksen toissijaiselta palveluntuottajalta ja niin edelleen.

Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa vain kiiretilanteissa: jos puitejärjestelyn etusijajärjestyksessä toisena tai kolmantena olevan palveluntuottajan vasteaika työntekijän toimitukseen on lyhempi kuin ensisijaisen palveluntuottajan, voidaan tilaus tehdä tältä tilaajan valitsemalta palveluntuottajalta.

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Vertailutaulukko on tämän päätöksen liitteenä.

Sopimus

Tilaaja solmii hankinnasta sopimukset valittujen palveluntuottajien kanssa. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta.

Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollista jatkaa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Tilaaja voi irtisanoa Sopimuksen noudattaen kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Irtisanomisoikeus on voimassa myös mahdollisen optiokauden aikana.

Sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja valitusoikeuden tiedoksi.

Toimivalta

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 5.10.2021 § 238 hyväksynyt terveysasemien ja keskitettyjen palvelujen hoitajavuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot ja oikeuttanut terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään asiasta päätöksen, päättämään optiokauden käyttöönotosta, allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset sekä päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Lisätietojen antaja

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 09 310 42611

timo.lukkarinen@hel.fi

Iida Katila, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 33449

iida.katila@hel.fi

Päättäjä

Leena Turpeinen
terveys- ja päihdepalvelujen johtaja