Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Lisämääräraha, avustukset vuodelle 2021, koronasta aiheutuneiden välillisten kustannusten kompensoiminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2021-009132
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 18 §

Esitys kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle koronasta palautumiseen myönnetyn vuoden 2021 lisämäärärahan jakosuhteesta ja periaatteista

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto esitti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle, että kaupunginvaltuuston 16.6.2021, § 187 kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle myöntämä toimintakatteen kertaluonteinen alitusoikeus 3,5 miljoonaa euroa jaetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ekosysteemin toimijoille suhteessa nykyisiin avustusmäärärahoihin seuraavasti: liikunta noin 1,05 miljoonaa euroa, nuoriso noin 0,33 miljoonaa euroa ja kulttuuri noin 2,12 miljoonaa euroa.

Kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti esittää saman sisältöisesti liikuntajaoston sekä nuorisojaostojen kanssa, että tämän korona-avustuskokonaisuuden toimialayhteiset avustusperiaatteet ovat seuraavat:

Avustukset kohdennetaan:

  • Kulttuurialan ja tapahtumien toipumisen tukemiseen.
  • Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemista osana koronasta toipumista.

Kulttuuriavustuksia koskevat erityiset avustusperiaatteet ovat seuraavat

Avustushakemusten keskinäisessä vertailussa käytetään kulttuuri- ja kirjastojaoston 20.3.2018, § 10 päättämiä taide- ja kulttuuriavustusten arviointikriteerejä sekä tätä erityisavustusta koskevia täydentäviä arviointikriteerejä.

Taide- ja kulttuuriavustusten arviointikriteerejä ovat:

  • taiteellinen laatu
  • monimuotoisuus ja tasa-arvo
  • saavutettavuus ja saatavuus
  • osallisuus ja osallistuminen
  • toiminnallinen laatu ja toteutus

Näistä arviointikriteereistä painotetaan erityisesti toiminnallista laatua ja toteutusta.

Täydentävät arviointikriteerit:

  • Avustusten kohdennuksessa painotetaan yhteisöjen osalta toimijoita, jotka ovat valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella.
  • Taiteen perusopetukseen kohdennettavissa avustuksissa painotetaan niitä toimijoita ja taiteenlajeja, jotka eniten ovat kärsineet koronan vaikutuksesta opetukseen.

Kulttuuri- ja kirjastojaosto esitti, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valtuuttaa toimialajohtajan päättämään korona-avustushaun avaamisesta. Toimialajohtaja valtuutetaan päättämään tarvittavista hakuun liittyvistä vähäisiksi katsottavista muutoksista.

Avustettavista hankkeista ja avustettavasta toiminnasta päättävät kukin jaosto osaltaan esittelyn perusteella.

Myönnettävät avustukset ovat harkinnanvaraisia.

Haku avataan viimeistään 20.9.2021 ja päättyy viimeistään 8.10.2021. Jaostot päättävät avustuksista viimeistään marraskuussa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli suunnittelija Salla Mistola. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä

kulttuurin edistämisen päällikkö
Veikko Kunnas

Lisätietojen antaja

Veikko Kunnas, kulttuurin edistämisen päällikkö, puhelin: 09 310 37002

veikko.kunnas@hel.fi

Salla Mistola, suunnittelija, puhelin: 09 310 35771

salla.mistola@hel.fi