Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, hissihuoltojen kilpailutus, erä 1/2021, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2021-010776
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 101 §

Hissihuoltojen kilpailutus 2021, alue 1

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa tilaomaisuusyksikön päällikön tekemään alueen 1 hissien huoltosopimuksen tarjouspyynnön mukaisille laitteille ajalle 2.1.2022 klo 12.00 - 2.1.2025 klo 12.00 vertailuhinnaltaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneen Suomen Hissiurakointi Oy:n kanssa.

Sopimus tulee voimaan aikaisintaan 2.1.2022 klo 12.00, ja kun sopimus on allekirjoitettu. Sopimus allekirjoitetaan, kun hankintalain mukainen odotusaika on kulunut ja hankintapäätös on lainvoimainen ja yrityksen sekä sen vastuuhenkilöiden rikosrekisteriotteet on tarkastettu.

Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen yhden (1) vuoden optio. Sopimuksen enimmäiskesto on yhteensä enintään neljä (4) vuotta; 3+1.

Hankinnan arvon arvioidaan olevan 1 200 000 euroa (alv. 0 %). Em. summassa on huomioitu myös mahdollisesti käyttöönotettava optiovuosi.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli yksikön päällikkö Katri Kuusinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Pasi Lönnberg, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31851

pasi.lonnberg@hel.fi

Maarit Johansson, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 43148

maarit.johansson@hel.fi

Jari Kitunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 84081

jari.kitunen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.