Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vuokraus, vuokrasopimuksen muutos, laidunalue, Puistola, Aurinkotalli

HEL 2021-013344
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 220 §

Aurinkotalli Oy:n Suurmetsässä sijaitsevan maa-alueen vuokrasopimuksen muuttaminen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti muuttaa alun perin kiinteistöviraston 13.8.2015, 202 § Aurinkotalli Oy:lle 41. kaupunginosassa (Suurmetsä) Aurinkomäenpuistosta laidunalueeksi vuokratun n. 11 000 m²:n suuruisen maa-alueen vuokrasopimusta vuokran määrän osalta seuraavasti:

Perittävän vuosivuokran laskukaava:

11 000 m² x 0,012 euroa / m² x 5 % x 19,74 = 130,28 euroa

Tammikuun 1. päivästä 2023 lukien perittävä vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951=100 siten, että perusvuosivuokra on 6,6 euroa vuodessa ja sitä vastaava perusindeksi on 100.

Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkastetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Mikäli pisteluku on alempi, vuokraa ei kuitenkaan alenneta.

Vuokra on maksettava vuosittain etukäteen 5.2. mennessä kaupungin lähettämää laskua vastaan.

Vuokrasopimukseen tehtävät liitteenä olevassa lisälehdessä mainitut muutokset astuvat voimaan 1.1.2022. Sopimus on voimassa toistaiseksi 3 kuukauden irtisanomisajalla. Muut vuokrasopimusehdot määritellään liitteenä olevan vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta oikeutti liikuntajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia sopimuskauden aikana.

Esittelijä

vs. liikuntajohtaja
Petteri Huurre

Lisätietojen antaja

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87901

stefan.froberg@hel.fi