Valtuustoaloite, ulkoliikuntapaikka

HEL 2021-013427
Asialla on uudempia käsittelyjä
19. / 100 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Järvisen ym. valtuustoaloitteesta koskien Akseli Toivosen kentän ulkoliikuntapaikkaa

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Ulkoliikuntapaikkojen edistäminen on tärkeää parantamalla myös ulkoilualueiden houkuttelevuutta ja lisäämällä omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksia. Ulkoliikunnan suosio ja paikkojen käyttöaste on kasvanut merkittävästi koronapandemian aikana. Kaupunkiympäristön toimiala kehittää lähiliikuntapaikkoja tiiviissä yhdessä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa.

Helsingissä on tällä hetkellä merkittävä määrä eritasoisia ja -kokoisia lähiliikuntapaikkoja. Verkostoa kehitetään jatkuvasti palvelemaan kaikkia helsinkiläisiä. Akseli Toivosen kenttä on nostettu esiin viimeisimmässä, vuonna 2009 alueelle laaditussa yleisten alueiden suunnitelmassa, mutta hanke ei ole edennyt investointiohjelmaan.

Akseli Toivosen kenttä Käpylässä osittain määritelty aikakaudelle tyypilliseksi puistoksi. Kentän lisäksi alueella on kolme pensasaidan rajaamaa pikkuaukiota. Näillä aukioilla on veistos, leikkipaikka ja pienempi pelikenttä. Leikkipaikalla on hiekkalaatikko ja muutamia isommille lapsille suunnattuja välineitä. Alue on tällä hetkellä nuhruinen ja kulunut, mikä osoittaa alueen olevan ahkerasti käytetty ja tarpeellinen.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala laatii tällä hetkellä yhdessä kaupunkiympäristön toimialan kanssa lähiliikuntapaikkaohjelmaa, jossa todetaan nykyiset liikuntapaikat, tulevat kohteet sekä kootaan palvelulinjaus määrittelemään näiden paikkojen toimintoja ja laatutasoa kokoluokkineen. Kaupunkiympäristön toimiala osallistuu työhön tiiviisti.

Lähiliikuntapaikkaohjelmassa määritellään verkoston ja väestöpohjan kannalta tarpeelliset sijaintipaikat. Ohjelman valmistelun yhteydessä on perusteltua tarkastella myös Akseli Toivosen kentän ulkoliikuntapaikan toteuttamisen edellytykset ja aikataulu.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Tero Santaoja, yksikön päällikkö: 09 310 37155

tero.santaoja@hel.fi