Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 25.11.-8.12.2021

HEL 2021-013445
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 256

Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 25.11.-8.12.2021

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti kehottaa toimialoja, virastoja ja liikelaitoksia toimeenpanemaan seuraavat koordinaatioryhmän ja johtoryhmän 25.11.-8.12.2021 tekemät linjaukset:

  • Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt päätöksellään 2.12.2021 Uudenmaan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Lisäksi asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Rajoitukset tulivat voimaan 4.12.2021 ja ovat voimassa 31.12.2021 saakka. Aiemmin Helsingin kaupunki on seurannut aluehallintoviraston rajoituksia myös omissa sisäisissä tilaisuuksissaan.
    • Linjattiin, että Helsingin koronakoordinaatioryhmän 24.11.2021 kokouksessa päätettyjä henkilöstön koulutuksiin, tilaisuuksiin ja kokoontumisiin liittyvät linjauksia ei muuteta. Linjauksissa todetaan mm. että lähitilaisuuksissa lähitapaamisten osallistujamäärää ei ole rajoitettu, mutta henkilöstömäärältään suuria tilaisuuksia tulee välttää.
    • Linjattiin, että henkilökunnan tilaisuuksia voidaan järjestää tiloissa, joissa edellytetään koronapassia. Tällaisiin tilaisuuksiin osallistuminen on vapaaehtoista.
  • Jatketaan vieraskielisten koronatoimia siten, että:
    • Kaupunginkanslian viestintäosaston Helsinki-info vastaa jalkautuvan koronaneuvonnan ostopalveluista ja kilpailuttaa palvelun ajalle 1.1–30.3 2022 kolmen kuukauden jatko-optiolla,
    • Kaupunginkanslian ja sosiaali- ja terveystoimialan (sote) viestinnät vastaavat vieraskielisten koronaviestinnästä ja
    • Kaupunginkanslian elinkeino-osasto yhdessä soten kanssa vastaavat maahanmuuttajajärjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja vierailujen koordinoinnista.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää varautumisen toimeenpanosta. Edellä todetut toimenpiteet on käsitelty ja linjattu kaupungin koronaviruskoordinaatioryhmässä ja tarvittavilta osin kaupungin johtoryhmässä.

Kansliapäällikkö on päättänyt 13.3.2020 § 57, 18.3.2020, § 66, 20.3.2020 § 70, 25.3.2020 § 73, 29.3.2020 § 77, 4.4.2020 § 88, 9.4.2020 § 92, 17.4.2020 § 95, 22.4.2020 § 98, 24.4.2020 § 101, 4.5.2020 § 106, 12.5.2020 § 115, 16.5.2020 § 117, 25.5.2020 § 119, 5.6.2020 § 138, 17.6.2020 § 157, 30.6.2020 § 175, 2.7.2020 § 177, 6.8.2020 § 186, 13.8.2020 § 189, 26.8.2020 § 196, 3.9.2020 § 201, 10.9.2020 § 206, 17.9.2020 § 210, 2.10.2020 § 219, 7.10.2020 § 223, 15.10.2020 § 227, 21.10.2020 § 231, 29.10.2020 § 238, 5.11.2020 § 243, 11.11.2020 § 246, 23.11.2020 § 261, 3.12.2020 § 279, 12.12.2020 § 286, 18.12.2020 § 295, 21.12.2020 § 307, 28.12.2020 § 312, 14.1.2021 § 8, 21.1.2021 § 15, 27.1.2021 § 19, 3.2.2021 § 24, 10.2.2021 § 28, 17.2.2021 § 38, 24.2.2021 § 51, 3.3.2021 § 53, 3.3.2021 § 55, 11.3.2021 § 58, 17.3.2021 § 65, 24.3.2021 § 75, 31.3.2021 § 85, 14.4.2021 § 94, 26.4.2021 § 99, 29.4.2021 § 103, 5.5.2021 § 108, 16.5.2021 § 111, 19.5.2021 § 116, 27.5.2021 § 120, 2.6.2021 § 133, 9.6.2021 § 138, 16.6.2021 § 142, 23.6.2021 § 149, 1.7.2021 § 157, 28.7.2021 § 162, 6.8.2021 § 165, 11.8.2021 § 167, 19.8.2021 § 172, 25.8.2021 § 176, 1.9.2021 § 186, 9.9.2021 § 194, 15.9.2021 § 201, 22.9.2021 § 204, 29.29.2021 § 210, 6.10.2021 § 212, 28.10.2021 § 223 ja 24.11.2021 § 244 edellisen kerran varautumisesta. Edellä todettujen toimenpiteiden tarkemmat perustelut kirjataan tarpeen mukaan myöhemmin valmistuvassa perustelumuistiossa.

Lisätietojen antaja

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö