Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Aukioloajat, varhaiskasvatus- ja esiopetusalue 5.1, toimipisteiden tilapäiset sulkemiset vuonna 2022

HEL 2022-000167
§ 6
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Varhaiskasvatus ja esiopetus alue 5.1, toimipisteen toiminta-ajanmuutos 12.1.2022

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 5.1

Päätös

Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 5.1 päätti muuttaa toimipisteen toiminta- aikaa seuraavasti:

Toimipiste
Muutettu toiminta-aika
Peruste
päiväkoti Poutapilvi
12.1.2022 klo 16.15-16.30
henkilöstövaje

Päätöksen perustelut

Varhaiskasvatusjohtaja päätti 17.12.2020 § 118 siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille siten, että varhaiskasvatuksen aluepäällikkö päättää oman alueensa osalta enintään viisi päivää kestävästä toimipisteiden sulkemisesta kokonaan tai osittain. Varhaiskasvatusjohtaja päättää kuitenkin useampaa kuin yhtä aluetta koskevasta samanaikaisesta koulujen loma-aikaan tapahtuvasta toimintayksiköiden sulkemisesta.

Lisätietojen antaja

Marjatta Isotupa, hallintoassistentti, puhelin: 09 310 29178

marjatta.isotupa@hel.fi

Päättäjä

Eeva-Liisa Tiihonen
varhaiskasvatuksen aluepäällikkö 5.1