Hankinta, pienhankinta, sydämen ultraäänitutkimukset, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2022-001045
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 18
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sydämen ultraäänitutkimusten hankinta

Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja

Päätös

Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja päätti hankkia sydämen ultraäänitutkimuksia Mehiläinen Oy:ltä ja Suomen Terveystalo Oy:ltä.

Palvelua hankitaan sopimuksen allekirjoitushetkestä alkaen siihen saakka, että rästiin jääneet tutkimukset saadaan suoritettua, kuitenkin enintään 31.12.2022 saakka.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo alittaa lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) § 25 kohdassa 3 määritellyn liitteessä E tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan kansallisen kynnysarvon.

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohteena ovat sydämen ultraäänitutkimukset. Tutkimus sisältää potilaan kliinisen arvion, sydämen kaikututkimuksen ja hoidon aloittamisen kirjaamisineen sekä tarvittavat reseptit. Tutkimuksen ja vastaanoton suorittavan lääkärin tulee olla laillistettu kardiologian ja/tai sisätautien erikoislääkäri.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alle jäävä pienhankinta, johon ei sovelleta hankintalakia.

Hankintaa varten pyydettiin tarjoukset Lääkärikeskus Aava Oy:ltä, Mehiläinen Oy:ltä, Pihlajalinnan Terveys Oy:ltä ja Suomen Terveystalo Oy:ltä.

Kaikki neljä palveluntuottajaa toimittivat tarjouksensa määräaikaan mennessä.

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo oli 100 %.

Tarjouspyynnössä oli määritelty, että Tilaaja valitsee palveluntuottajaksi sydämen ultraäänitutkimuksiin yhden tai useamman palveluntuottajan. Tilaaja tekee päätöksen valittavien palveluntuottajien määrästä sen perusteella, kuinka monta tutkimusta kukin tarjoaja on arvioinut pystyvänsä hoitamaan.

Tarjouspyynnössä oli arvioitu hankittavien tutkimusten kokonaismääräksi noin 1000 – 1500 tutkimusta.

Palveluntuottajien antamien arvioiden perusteella Tilaaja on päättänyt valita sydämen ultraäänitutkimusten palveluntuottajaksi kaksi (2) palveluntuottajaa: Mehiläinen Oy:n ja Suomen Terveystalo Oy:n.

Vertailutaulukko on tämän päätöksen liitteenä.

Palvelun mahdollinen kilpailutustarve tullaan arvioimaan syksyllä 2022.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.

Terveys- ja päihdepalvelujen johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali- ja terveystoimialalla 18.1.2022 § 7.

Lisätietojen antaja

Anna Nikula, johtava ylilääkäri, puhelin:

anna.nikula@hel.fi

Iida Katila, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 33449

iida.katila@hel.fi

Päättäjä

Mikko Tamminen
vs. terveys- ja päihdepalvelujen johtaja