Avustuksen myöntäminen, liikunnan kohdeavustukset 2022

HEL 2022-001190
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 48

Liikunnan kohdeavustukset 2022

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja päätti myöntää liikunnan kohdeavustusta yhteensä 5 000 euroa seuraavasti:

Hakija
Haettu
Myönnetty
Helsingin Uimarit ry
7 000
3 000
Suomen Paravoimailijat ry
20 000
2 000

Helsingin Uimarit ry järjestää uimakouluja erityislapsille. Erityisuinti kaikille mahdolliseksi -hankkeessa madalletaan liikunnan aloittamista, kun tarjotaan omia uimakouluja erityislapsille, kuten aisti-, liikunta- ja kehitysvammaisille tarkoitettuja uintiryhmiä.

Suomen Paravoimailijat ry:n tarkoituksena on jalkautua eri vammaisyhdistyksien ja -seurojen tiloihin esittelemään paravoimailua sekä kertomaan voimaharjoittelun turvallisuudesta ja ennen kaikkea sen tuomista terveydelle ja toimintakyvylle suotuisista aspekteista. Seura tulee järjestämään mahdollisuuksien mukaan liikuntatapahtumia/tilaisuuksia hoitolaitoksissa, kouluissa sekä muissa paikoissa, joissa potentiaalisia harrastajia on keskittyneesti. Lisäksi seura tulee jakamaan tietoa vammaisvoimailuun liittyen eri kanavissa.

Ohjeet avustuksen saajille

Kohdeavustusta voidaan käyttää 31.5.2023 saakka. Avustuksen käyttö tulee selvittää erillisellä selvityslomakkeella 30.9.2023 mennessä.

Avustukset maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet, kaupunginhallitus 28.10.2019).

Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksensaaja ei noudata avustusehtoja.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Päätöksen perustelut

Käsittelyssä otettiin huomioon kohdeavustushakemukset (2 kpl), jotka olivat saapuneet 24.11.2022 mennessä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 2.11.2021, § 22 liikunnan kohdeavustusten myöntämisen periaatteista.

Liikunnan kohdeavustusta voidaan myöntää helsinkiläisille rekisteröidyille liikuntaseuroille liikunnan ja urheilun kohdennettuun toimintaan tai hankkeeseen, jota ei tueta liikunnan perusavustuksin. Kohdeavustus on harkinnanvarainen. Kohdeavustuksen tavoitteena on tukea hankkeita, jotka edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikunnassa ja seuratoiminnassa.

Vuonna 2022 avustusta voidaan myöntää toimintaan ja hankkeisiin, jotka kohdistuvat erityistä tukea tarvitseviin, vammaisurheilijoihin tai muihin liikkujiin, joiden osallistuminen vaatii soveltamista. Järjestettävän toiminnan tulee sen lisäksi täyttää yksi tai useampi kohta seuraavista kriteereistä:

  • madaltaa kynnystä liikunnan aloittamiseen
  • lisää liikunnan saavutettavuutta
  • mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien harrastamisen liikuntaseurassa
  • hillitsee harrastamisen kustannuksia ja osallistumismaksuja
  • lisää uusien harrastajien / ryhmien määrää seurassa

Hakemuksia arvioidessa kiinnitetään edellisten kriteerien lisäksi erityistä huomioita myös seuraaviin asioihin:

  • toiminnan jatkuvuus hankkeen jälkeen
  • uudet innovaatiot ja kokeilut
  • hankkeen toteutus yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
  • lasten ja nuorten toiminnan painotus

Kohdeavustuksen hakemisesta ja myöntämisperiaatteista on tiedotettu kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan internet-sivuilla (www.hel.fi/liikunnanavustukset). Lisäksi seuroihin on oltu yhteydessä muun muassa sähköpostiviesteillä sekä liikunnan kumppanikirjeillä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 25.1.2022, § 4 osittaa vuodelle 2022 avustuksiin käytettävissä olevasta 8 821 000 euron määrärahasta yhteensä 8 721 000 euroa liikunnan kansalaistoiminnan avustuksiin sekä 100 000 euroa tapahtuma-avustuksiin. Kohdeavustuksiin ositettiin käytettäväksi enintään 111 000 €.

Liikuntajaosto delegoi 2.11.2021, § 23 liikuntajohtajalle oikeuden päättää kohdeavustusten myöntämisestä.

Liikuntalain (390/2015) 5 §:n mukaan kunnan tulee tukea kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoimintaa.

Lisätietojen antaja

Lassi Laitinen, suunnittelija, puhelin: 09 310 87947

lassi.laitinen@hel.fi

Päättäjä

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja