Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Läsnäolo- ja puheoikeus taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan kokouksessa

HEL 2022-001631
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Läsnäolo- ja puheoikeus taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan kokouksissa

Toimitusjohtaja

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimitusjohtaja päätti, että taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunnan kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston edustajalla.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 29 luvun 7 §:n mukaan muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää toimialalautakuntien ja niiden jaostojen osalta toimialajohtaja, pelastuslautakunnan osalta pelastuskomentaja, liikelaitosten johtokuntien osalta liikelaitoksen johtaja ja muiden toimielinten osalta toimielin tai toimielimen asettava viranomainen.

Lisäksi esittelijän aloitteesta muu toimielin kuin kaupunginvaltuusto voi kuulla asiantuntijoita yksittäisissä asioissa. Asiantuntijalla on läsnäoloja puheoikeus vain oman kuulemisensa aikana.

Kuntalain 101 §:n mukaan muun toimielimen kuin valtuuston kokoukset ovat julkisia vain, jos toimielin niin päättää eikä kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi. Kokouksessa ei näin ollen lähtökohtaisesti saa olla läsnä yleisöä eikä muita sivullisia. Kuntalain esitöiden mukaan luottamushenkilöiden lisäksi kokouksessa tulisi olla läsnä ainakin pöytäkirjanpitäjä ja esittelijät.
Toimielimen kokouksissa päätöksentekoon osallistuvat vain toimielimen jäsenet ja tarvittaessa esteellisten tai estyneiden jäsenten varajäsenet. Muilla kuin toimielimen jäsenillä on oikeus ottaa osaa vain keskusteluun.

Taloushallintopalveluliikelaitos tuottaa talous- ja palkkahallinnon palveluja Helsingin kaupunkikonsernin asiakkaille kuten kaupunginkanslialle, toimialoille, liikelaitoksille, osakeyhtiöille, kaupungin johdolle ja henkilöstölle. Edellä mainittujen palvelujen tuottamisen kehittämiseksi on tärkeää turvata tiivis yhteistyö ja jatkuvuus kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaton kanssa. Näin ollen on perusteltua, että kokouksiin osallistuu pysyväisluonteisesti kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston edustaja.

Lisätietojen antaja

Päivi I Turpeinen, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 25220

paivi.i.turpeinen@hel.fi

Päättäjä

Ulla Kukkonen
toimitusjohtaja