Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Kaupungin myöntämien antolainojen lyhennysohjelmien muuttaminen laina-aikaa pidentämällä ja asiaa koskevan toimivallan siirtäminen, keskushallinto

HEL 2022-003367
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 200 §

Kaupungin myöntämien antolainojen lyhennysohjelmien muuttaminen laina-aikaa pidentämällä ja asiaa koskevan toimivallan siirtäminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti siirtää rahoitusjohtajalle toimivallan myöntää kaupungin myöntämille antolainoille lyhennysvapaata ja myönnetyn lyhennysvapaan kestoa vastaavan laina-ajan pidennyksen, jäljempänä mainituin rajauksin edellyttäen, että lainoille jää riittävä vakuus.

Lyhennysvapaa ja vastaava laina-ajan pidennys voidaan myöntää:

a) enintään kuudeksi kuukaudeksi

b) maalis-elokuussa erääntyviä lainanlyhennyksiä koskien

c) lähtökohtaisesti vain sellaisille lainansaajille, joiden toimintaa koronatilanne on olennaisesti ja todennettavasti vaikeuttanut

Päätös ei koske kaupungin laina-avustuksen saajia. Lainoille mahdollisesti kertyneet korot laskutetaan normaalisti siten, että korot voidaan maksaa viimeistään 31.8. ilman viivästyskorkoseuraamuksia.

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi