Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Perussopimus, HUS-yhtymä

HEL 2022-004185
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 99 §

HUS-yhtymän perussopimuksen hyväksyminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi HUS-yhtymän perussopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.

Käsittely

Valtuutettu Pentti Arajärvi ehdotti valtuutettu Mari Rantasen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin:

HUS-yhtymän ylin päätöksenteko jää esityksessä demokratian, yleisöjulkisuuden ja kansalaisvaikuttamisen kannalta vajaaksi. Hyvinvointialueiden ja Helsingin sekä HUS:n valmistelu perustuu muun muassa strategian, talouden (rahoituksen periaatteet, talousarvio, taloussuunnitelma ja tilinpäätös) sekä hallintosäännön osalta sellaiseen valmisteluun, joissa yleisöjulkisuus käsittelyn seuraamisena ei toteudu. Julkisuus toteutuu vain ennen päätöksentekoa esitysten ja päätöksenteon jälkeen päätösten asiakirjajulkisuutena. Keskusteluun perustuva julkisuus ei toteudu myöskään ylimmässä päätöksentekoelimessä, yhtymäkokouksessa.

Kansalaisvaikuttamisen mahdollisuudet kapenevat lisäksi siksi, että julkisuus toteutuu kokonaisuudessaan vasta yhtymäkokouksessa, jossa päätösvaltaa käyttävät omistajaohjauksessa valtuutensa saavat henkilöt. Omistajaohjaus puolestaan ei välttämättä perustu yleisöjulkisuuden kannalta julkiseen valmisteluun.

Tästä syystä HUS-yhtymän perussopimus palautetaan valmisteltavaksi. Valmistelussa perussopimus tulee valmistella HUS-yhtymän valtuuston pohjalle.

1 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Pentti Arajärven ehdottama palautusehdotus

Jaa-äänet: 49
Outi Alanko-Kahiluoto, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Juha Hakola, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Otto Meri, Nina Katariina Miettinen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 36
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Elina Kauppila, Laura Kolehmainen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Minja Koskela, Ajak Majok, Teija Makkonen, Petra Malin, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Nasima Razmyar, Pirkko Ruohonen-Lerner, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Erkki Tuomioja, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Jenni Rope, kaupunginlakimies, puhelin: 09 310 36195

jenni.rope@hel.fi

Sampo Pajari, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 42246

sampo.pajari@hel.fi

Ellinoora Sappinen, lakimies, puhelin: 09 310 26537

ellinoora.sappinen@hel.fi

Jan Ihatsu, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28741

jan.ihatsu@hel.fi