Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, ENMG-tutkimus, sopimuksen jatkaminen, keskushallinto, Työterveysliikelaitos

HEL 2022-004271
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 6
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

ENMG-tutkimusten hankinta, sopimuksen jatkaminen

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti hyväksyä ENMG-tutkimusten sopimuksen jatkamisen enintään kolmen (3) kuukauden ajaksi (1.4.-30.6.2022) tai kunnes ENMG-tutkimusten uusi sopimuskausi on saatu kilpailutettua. Sopimusta jatketaan pääosin 1.10.2019 allekirjoitetun sopimuksen mukaisin ehdoin.

Sopimuskauden arvioitu arvonlisäveroton arvo on 30 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Työterveys Helsinki on tehnyt KNF-laboratoriot Oy:n kanssa 1.10.2019 allekirjoitetun sopimuksen koskien ENMG-tutkimusten hankintaa. Hankinnan arvioitu arvo on ollut noin 85 000 euroa.

Uuden sopimuskauden kilpailutuksen valmistelu on aloitettu ja kilpailutus tullaan toteuttamaan kevätkauden 2022 aikana. Sopimusta jatketaan pääosin entisin ehdoin enintään kolmeksi (3) kuukaudeksi ajalle 1.4.- 30.6.2022 tai kunnes uusi sopimuskausi on saatu kilpailutettua. Aiemmasta sopimuksesta poiketaan hintojen osalta (hinnantarkistus 14.3.2022 ilmoituksen mukaisesti).

Hankintalain 136 § 2 momentin 3 kohdan perusteella hankintayksiköllä on oikeus tehdä muutos ilman uutta hankintamenettelyä, jos muutoksen tarve johtuu olosuhteista, joita huolellinen hankintayksikkö ei ole voinut ennakoida eikä muutos vaikuta hankintasopimuksen yleiseen luonteeseen. Lisäksi hankintalain 136 § 3 momentin perusteella muutoksen arvo ei saa olla enemmän kuin 50 prosenttia alkuperäisen sopimuksen arvosta.

Toimitusjohtajan oikeus tehdä päätös perustuu Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen johtokunnan päätökseen 15.1.2016 §8, missä johtokunta oikeuttaa toimitusjohtajan päättämään hankinnoista (lukuun ottamatta osakkeita) sekä palveluista koskevista sopimuksista ja erillishankinnoista arvonlisäverottomana enintään 500 000 euroon asti kerrallaan.

Lisätietojen antaja

Katariina Niemelä, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054082

katariina.niemela@hel.fi

Päättäjä

Marko Karvinen
toimitusjohtaja