Hankesuunnitelma, laajennus, Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskus

HEL 2022-004420
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 144 §

Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennuksen 24.3.2022 päivätyn hankesuunnitelman mukaisena siten, että hankkeen laajuus on noin 15 142 brm² sisältäen laajennuksen, metron lippuhallin, pysäköintihallin laajennuksen ja huoltopihan rakentamisen sekä nykyisen terveysaseman muutostyöt, ja että rakentamiskustannusten arvonlisäveroton enimmäishinta on 69 478 000 euroa joulukuun 2022 kustannustasossa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta huolehtia jatkosuunnittelussa siitä, että tilaratkaisut ja työympäristö kokonaisuudessaan palvelevat sujuvan potilas- ja asiakastyön lisäksi työntekijöiden työnteon edellytyksiä ja työhyvinvointia. (Jenni Hjelt)

Käsittely

Valtuutettu Jenni Hjelt ehdotti valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaarani kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta huolehtia jatkosuunnittelussa siitä, että tilaratkaisut ja työympäristö kokonaisuudessaan palvelevat sujuvan potilas- ja asiakastyön lisäksi työntekijöiden työnteon edellytyksiä ja työhyvinvointia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

2 äänestys

Valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 65
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Ilkka Taipale, Aino Tuominen, Erkki Tuomioja, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 13
Jussi Halla-aho, Shawn Huff, Otso Kivekäs, Pia Kopra, Minna Lindgren, Hannu Oskala, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Osmo Soininvaara, Sanna Vesikansa

Poissa: 6
Harry Bogomoloff, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Tom Packalén, Matias Pajula, Mari Rantanen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi