Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, Pakkanen Jarmo, henkilövahinko, 8.3.2021, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö

HEL 2022-005219
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 34
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola

Hallintopäällikkö

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintopäällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 11.4.2022 esittänyt kaupungille 9 719,88 euron suuruisen takaisinsaantivaatimuksen. Takaisinsaantivaatimuksen mukaan vakuutusyhtiö on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa, vahinkonumero: 3502112250, työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä liukastui 8.3.2021 noin klo 18.00 kiinteistön edessä olevalla jalkakäytävällä osoitteessa Apollonkatu 5 B sijaitsevien sisäänkäyntiovien välittömässä läheisyydessä.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on jalkakäytävä ja se kuuluu hoitoluokkaan C.

C-luokan kevyen liikenteen väyliltä poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti A- ja B-luokan väylien jälkeen. Aurauksen lähtökynnys C-luokan kevyen liikenteen väylillä on 5 cm. Toimenpideaika on aurauksen osalta kahdeksan tuntia, kuitenkin niin, että klo 13-04 aurauskynnyksen ylittänyt sade tulee olla aurattu klo 12 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun lumisade on päättynyt. Liukkaudentorjunnan toimenpiteiden osalta toimenpideaika on viisi tuntia, kuitenkin niin, että klo 16-7 välillä ilmenneen liukkauden tuntuvan lisääntymisen johdosta liukkaudentorjuntatoimenpiteet tulee olla suoritettu klo 12 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika alkaa siitä, kun liukkaudessa on tapahtunut tuntuva lisääntyminen.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu ennen vahingon tapahtuma-ajankohtaa 6.3.2021 klo 7.00-8.00 välisenä aikana. Hiekoituksen tilanne vahinkopaikalla on tarkastettu kahteen eri otteeseen sekä vahinkopäivänä 8.3.2021 klo 6.30-7.30 että edellisenä päivänä 7.3.2021. Kumpanakaan päivänä hiekoituksen uusimiselle ei ollut tarvetta, koska jalkakäytävällä oli aiemmin suoritetun hiekoituksen johdosta sepeliä eikä liukkautta tuolloin vahinkopaikalla suoritetun tarkkailun yhteydessä ollut havaittavissa. Kelikeskukselta ei ole tullut vahinkopäivänä hälytystä liukkauden tuntuvasta lisääntymisestä.

Ilmatieteen laitoksen Helsingin Kaisaniemen säähavaintoaseman suorittamien mittausten mukaan vahinkopäivänä ilman lämpötila on vaihdellut -8,1 °C ja -3,2 °C välillä. Vahingon tapahtuma-aikana klo 18 ilman lämpötila on ollut -6,5 °C. Vahinkoa edeltäneiden päivien aikana on esiintynyt ajoittaista ja vähäistä lumisadetta, jonka kertymä on ollut noin 2 cm. Näin ollen aurauskynnys (5 cm uutta lunta) ei ole ylittynyt.

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.

Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kadut eivät koskaan olisi liukkaat (KKO:1998:147). Hiekoituksella ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. Jalankulkijan tulee ottaa olosuhteet huomioon ja noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta talvella liikkuessaan (Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus FINE-001397).

Vahinkopaikalla on tehty liukkaudentorjuntaa hiekoittamalla 6.3.2021. Viimeisimmän hiekoituksen ja vahingon tapahtuma-ajankohdan välisenä aikana ei ole ollut tarvetta lisähiekoitukselle. Lumisateet vahingon tapahtuma-aikana ja edeltäneiden päivien aikana ovat olleet vähäisiä. Vahinkopaikan auraukselle ei ole ollut tarvetta, koska lumikertymä on ollut vain noin 2 cm ja näin ollen se ei ole ylittänyt aurauskynnystä (5 cm uutta lunta). Vahinkopaikan liukkaudesta eikä kunnossapitotarpeista ole tullut kaupungin palautejärjestelmään palautteita vahinkopäivältä eikä sitä edeltäviltä päiviltä (1.2.2021-8.3.2021).

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioon ottaen kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53

Lisätietojen antaja

Tomi Sjögren, lakimies, puhelin: 09 310 34835

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Mikko Ravantti
hallintopäällikkö