Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, puutietomallin tuotantoprosessi, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-005475
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 10

Hankinta, Puutietomallin tuotantoprosessi

Kaupungingeodeetti

Päätös

Kaupungingeodeetti hyväksyi Sweco Infra & Rail Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti hankkia Sweco Infra & Rail Oy:ltä puutietomallin tuotantoprosessin arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 9 000 euroa.

Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä palvelusopimuksella. Palvelusopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Palvelusopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Päätöksen perustelut

Hankintamenettely ja hankinnan kohde

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on perustanut dynaamisen hankintajärjestelmän HEL 2022-000475 / Paikkatietoasiantuntijapalvelut (DPS).

Hankinta on kilpailutettu dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisenä kilpailutuksena. Tarjouspyyntö HEL 2022-005475 / Puutietomallin tuotantoprosessi on julkaistu dynaamisessa hankintajärjestelmässä 27.4.2022.

Projektissa tehdään FME-muunnosprosessi, joka vie nykyisen Helsingin puurekisterin CityGML-muotoon.

Saadut tarjoukset

Asetettuun määräaikaan 11.5.2022 klo 12.00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat: Sweco Infra & Rail Oy ja Advian Oy. Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen ja tarjousten vertailu

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset. Kaikki tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaisesti kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on paras hinta-laatusuhde. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun painoarvo 60 %.

Hankinnassa valitaan tarjouspyynnön vaatimukset täyttävistä tarjouksista hinta-laatusuhteeltaan paras tarjous, mikä tarkoittaa, että annetut hintapisteet ja laatupisteet lasketaan yhteen ja voittajaksi valitaan eniten pisteitä saanut tarjous.

Hinnan vertailuperusteena käytettiin tarjottua kokonaishintaa (maksimissaan 40 pistettä). Laatuarvioinnissa arvioitiin esitettyjen henkilöresurssien kokemus hankinnan kohteesta (yhteensä maksimissaan 20 pistettä) ja toimeksiantoon liittyvän toteutussuunnitelman ominaisuudet (yhteensä maksimissaan 40 pistettä). Laatutekijät ja niiden arviointiperusteet käyvät ilmi päätöksen liitteestä Tarjouspyyntö. Kunkin tarjoajan saamat hinta- ja laatupisteet käyvät ilmi päätöksen liitteestä Vertailutaulukko.

Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Sweco Infra & Rail Oy.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohta) mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 11.5.2021 § 248) mukaan kaupungingeodeetilla on hankintavaltuudet enintään 200 000 euron (alv 0 %) suuruisiin hankintoihin. Kaupungingeodeetti on näin toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Lisätietojen antaja

Liisi Matilainen, projektikoordinaattori, puhelin: 09 310 33265

liisi.matilainen@hel.fi

Päättäjä

Tiina Talvitie
kaupungingeodeetti

Liitteet (pdf)

1. Tarjouspyyntö
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.