Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, tekninen hankesuunnitelma, sisäpihan muutos, Malmin peruskoulu ja päiväkoti Kotinummi

HEL 2022-006016
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 9

Malmin peruskoulun ja lpk Kotinummen sisäpihojen korjauksen teknisen hankesuunnitelman hyväksyminen

Tilapäällikkö

Päätös

Tilapäällikkö päätti hyväksyä Malmin peruskoulun ja lpk Kotinummen sisäpihojen korjaushankkeen 12.4.2022 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 200 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 525 000 euroa huhtikuun 2022 kustannustasossa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen kohteena on vuonna 1991 valmistunut Malmin peruskoulun ja LPK Kotinummen koulu- ja päiväkotirakennus. Ulkoseinä- ja sokkelirakenteiden tuuletuksessa ja vesieristyksessä on havaittu paikallisia puutteita, joka vaikuttaa ulkoseinärakenteen kosteustekniseen toimintaan. Lisäksi sisäpihojen yläpinta on sisälattioiden kanssa samalla tasolla, jonka johdosta rakennuksen kosteustekninen toimivuus on puutteellinen. Korjauksen tavoitteena on parantaa pihojen kuivatusta ja hulevesien hallintaa, säilyttää koulupihalla olevat puut sekä parantaa sisäpihojen viihtyvyyttä. Lasketaan sisäpihojen tasoa 300 mm, jolloin saavutetaan nykyisten asetusten vaatimukset. Samalla uusitaan sisäpihojen pintarakenteet ja osa leikkivälineistä, vesieristetään sokkelit, ohjataan katon sadevesikourujen syöttö rännikaivoihin, uusitaan kaiteet ja rakennetaan luiskat esteettömyyden saavuttamiseksi.

Viranomaisten ennakkolausunnot

Toimenpidelupa 39-0414-22-C on myönnetty 25.02.2022.

Rahoitus

Vuoden 2022 alusta sisäisen vuokramalliuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa otettiin käyttöön muutokset ylläpitovuokriin. Peruskorjauksia ja kunnossapidollisia korjauksia ei toteuteta investointimäärärahoilla, vaan ne on siirretty osaksi käyttötalouden korjauksen ja kunnossapidon budjettia. Tämän seurauksena näillä korjauksilla ei ole vaikutusta pääomavuokraan vaan kyseiset korjaukset vaikuttavat ainoastaan ylläpitovuokraan. Tämä hanke vaikuttaa kiinteistötyyppikohtaiseen ylläpitovuokraan vuoden 2024 alusta lukien

Kustannukset ja vaikutukset käyttötalouteen

Kaupunkiympäristön toimialan laatima kustannusarvio on 554 000 euroa arvonlisäverottomana kesäkuun 2021 tasossa. Kustannusarvio perustuu Staralta saatuihin ennakkotarjouksiin.

Ei väistötilakustannusta.

Aikataulu ja toteutus

Rakentaminen alkaa 5/2022, ja työ valmistuu 9/2022.
Kaupunkiympäristön toimiala vastaa hankkeen toteuttamisesta ja kiinteistön ylläpidosta.

Lisätietojen antaja

Timo Nevalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39547

timo.nevalainen@hel.fi

Päättäjä

Sari Hilden
tilapäällikkö