Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, Osaava varhaiskasvatus

HEL 2022-006018
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 58

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2022-006018

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Va. varhaiskasvatusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 3/2023 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ovat hakeneet tutkimuslupaa yliopistotasoiselle tutkimukselle. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa varhaiskasvatuksessa työskentelevien eri ammattiryhmien koulutusten tuottaman osaamisen hyödyntämisestä päiväkotityössä ja työn päivittäisestä organisoinnista sekä näiden yhteyksistä työssä jaksamiseen ja ammattiin sitoutumiseen ja tätä kautta henkilöstöpulan kestäviin ratkaisuihin.

Osaava varhaiskasvatus -hankkeelle on myönnetty valtionavustus opetus- ja kulttuuriministeriön varhaiskasvatuksen sekä esi-ja perusopetuksen kehittämiseen (1.4.2022).

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 5/2022-4/2023. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä ja haastattelemalla henkilökuntaa varhaiskasvatuksen yksiköissä. Tutkimuksen otoskoko on 45+45 (n= 45+45). Kyseessä on laadullinen tutkimus.

Tutkimus toteutetaan noudattaen Helsingin kaupungin korona-ohjeistusta.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto arkistoidaan ilman tunnistetietoja tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 4/2023.

Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa (liite 3).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 5/2022-4/2023 päiväkotien toiminta-ajat huomioiden.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Päättäjä

Ulla Lehtonen
va. varhaiskasvatusjohtaja