Lausuntopyyntö, aloitteista Katri Valan lämpöpumppulaitoksen toimintaa koskevan ympäristöluvan muuttamiseksi, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

HEL 2022-006331
Asialla on uudempia käsittelyjä

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle aloitteista Katri Valan lämpöpumppulaitoksen toimintaa koskevan ympäristöluvan muuttamiseksi

§ 72

Päätös

Pormestari antoi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle aloitteista Katri Valan lämpöpumppulaitoksen toimintaa koskevan ympäristöluvan muuttamiseksi seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupungin terveydensuojeluviranomainen on siirtänyt Helen Oy:n Katri Valan lämpöpumppulaitoksen meluhaitta-asian käsittelyn ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimivalle Uudenmaan ELY-keskukselle. Helsingin kaupunki yhtyy terveydensuojeluviranomaisen ja Helen Oy:n näkemykseen, että asia kuuluu ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan.

Tehtyjen selvitysten perusteella on mahdollista, että Helen Oy:n Katri Valan lämpöpumppulaitoksen toiminnasta aiheutuu asuntoon tai asuntoihin runkomelua ja melu voi aiheuttaa asukkaille terveyshaittaa. Näin ollen on perusteita selvittää poikkeaako toiminnasta aiheutuva pilaantuminen olennaisesti ennalta arvioidusta. Ympäristöluvassa ei ole melua tai värähtelyä koskevia lupamääräyksiä.

Kaupunki yhtyy Helen Oy:n 18.3.2022 päivätyssä vastineessaan esittämiin näkemyksiin melua ja tärinää koskevista raja-arvoista ja niiden tarpeesta.

Laitoksen värähtelyn aiheuttama runkomelu on poikkeuksellinen ympäristölupaharkinnassa huomioon ottava haitta, koska se on käytännössä havaittavissa ja todennettavissa vain asuntojen sisätiloissa.

Mikäli mahdollisiin meluhaittoihin ei ole muuta tapaa puuttua kuin ympäristöluvan muuttaminen, se on tarpeen etenkin ottaen huomioon laitoksen suunniteltu laajentaminen. Harkinnassa on kuitenkin tärkeää tunnistaa se, että sisätiloihin mahdollisesti asetettavat melun raja-arvot olisivat tarkkailuvelvoitteen ja valvonnan kannalta haasteellisia. Laitoksen tuottaman runkomelun luotettava tarkastelu on mahdollista vain sisällä asunnoissa tehtävien akustisten melumittausten avulla.

Päätös tullut nähtäväksi 14.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Sami Sarvilinna

Titteli
Kansliapäällikkö

Päättäjä

Nimi
Juhana Vartiainen

Titteli
Pormestari

Lisätietojen antaja

Nimi
Timo Lindén

Titteli
Kaupunginsihteeri

Liitteet (pdf)

1. Lausuntopyyntö 6.5.2022
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Lausuntopyyntö 6.5.2022, liite, aloite-23.7.2021, Uudenmaan ELY-keskus
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.