Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2022-2023, toiminta-avustukset ja maksukompensaatiot

HEL 2022-007114
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 179
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Valteri-koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2022 – 2023

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti tarkistaa 15.6.2022 (§ 107) tehtyä päätöstä siten, että Valteri-koulun perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2022 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2022 - 2023 on 127 395 euroa.

Valteri-koululle on elokuussa 2022 maksettu 31 848 euroa.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että Valteri-koululle maksetaan jäljellä oleva 95 547 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2022 - 2023 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2022: 31 849 euroa

Tammikuu 2023: 31 849 euroa

Maaliskuu 2023: 31 849 euroa

Päätöksen perustelut

Hallintopäällikön päätöksellä 15.6.2022 (§ 107) Valteri-koululle myönnettiin perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus vain syksylle 2022.

Valteri-koulun perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta jää sotepe-muutoksen myötä edelleen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan koordinoimaksi, joten myönnetään avustus myös keväälle 2023.

20.9.2022 tehdyllä oppilasmäärän tarkistuksella ei ollut vaikutusta myönnettävään avustussummaan, myönnetään enintään haettu summa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 3.5.2022 (§ 94) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2022 - 2023. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Valteri-koulu on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö