Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, tuetun aikuisten perusopetusryhmän järjestäminen, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2022-007741
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 76

Päätös aikuisten perusopetusryhmän yhteistyöjärjestelyihin liittyvistä hankinnoista

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hyväksyä tuetun aikuisten perusopetusryhmän yhteistyöjärjestelyihin liittyvät hankinnat. Yhteistyöstä sovitaan sopimuksella, jonka osapuolina ovat Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelukokonaisuus (Helsingin aikuislukio) ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr. Liitteenä on yhteistyötä koskeva sopimus.

Sopimus astuu voimaan kummankin osapuolen allekirjoitettua sen. Sopimus on voimassa 31.5.2023 asti, jonka jälkeen yhteistyötä arvioidaan. Yhteistyöjärjestelyissä Helsingin aikuislukio vastaa opetuksesta ja tutkinnon suorittamiseen liittyvistä asioista sekä opettajaresurssista. Diakonissalaitos vastaa valmennuksesta tarjoten yhteistyölle 0,5 htv valmentajaresurssin. Opettaja ja valmentaja toimivat työparina.

Aikuislukio maksaa Diakonissalaitokselle toimitilakuluja 1.9.2022 alkaen 700 €/kk eli sopimuskauden aikana yhteensä 6 300 €. Toimitilakulut sisältävät ryhmätilan vuokran ja muut toimitilakulut sekä muiden tilojen käytön yhteisöllisesti. Tilat tarjoavat kohderyhmän nuorille oppimisympäristön, joka ei ole koulumainen/luokkamainen sekä mahdollistaa muiden tiloissa olevien toimintojen ja palvelujen hyödyntämisen.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta liitteenä olevan sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Suunnitellun hankinnan arvo ei ylitä hankintalain mukaista kynnysarvoa (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 § 25). Hankinnan suunniteltu kokonaisarvo kahdelle vuodelle jää alle 60 000 euron ja vuosittainen maksimiarvo alle 30 000 euron. Hankintayksiköllä ei ole näin ollen velvollisuutta kilpailuttaa palvelua hankintalain mukaisesti. Kyseessä on pienhankinta.

Hankinnan tarkoituksena on pilotoida yhteistyötä, jolla tarjotaan osalle aikuisten perusopetuksen opiskelijoista oppilaitosmuotoista opetusta tuetumpi koulutuskokonaisuus, joka sisältäisi pienryhmäopetusta ja valmennuksellista tukea niille opiskelijoille, joilla opintoihin kiinnittymiseen liittyvä tuen tarve on suurta. Diakonissalaitos on yhteistyötä varten hakenut ja sille on myönnetty työpajatoiminnan avustus, jonka puitteissa Diakonissalaitos tarjoaa yhteistyölle 0,5 htv valmennusresurssin.

Hankittavaa palvelua ei vastaavalla laajuudella järjestä muut toimijat. Diakonissalaitos tuntee toiminnan ja sillä on aiempaa kokemusta vastaavan toiminnan järjestämistä. Yhteistyötä on tehty myös Stadin ammatti- ja aikuisopiston VALMA-koulutuksen kanssa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päättämien hankintavaltuuksien mukaisesti lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päättää palvelualueensa hankinnoista 200 000 euroon asti.

Lisätietojen antaja

Anssi Ahlberg, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 22241

anssi.ahlberg@hel.fi

Päättäjä

Arja Kukkonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Liitteet (pdf)

1. Yhteistyösopimus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.