Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Pyörätelineiden sijoittaminen, Konala ja Pitäjänmäki

HEL 2022-008496
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 56

Pyörätelineiden sijoittaminen Konalaan ja Pitäjänmäkeen

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että sijoitetaan pyörätelineitä Konalaan ja Pitäjänmäkeen piirustuksen 7239 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Pyöräilyn suosion lisääminen on Helsingin kaupunkistrategian mukainen tavoite ja laadukkaan pyöräpysäköinnin tarjoaminen on merkittävä osa kokonaisvaltaista pyöräliikenteen edistämistä. Pyörätelineiden lisäämisellä vähennetään myös villin pysäköinnin haittoja jalankululle sekä ehkäistään pyörävarkauksia.

Kalustemalliston mukaiset pyörätelineet asennetaan kaupungin hallinnoimalle maa-alueelle. Pyörätelineiden sijoituksessa on huomioitu liikenteellisiä ja kaupunkikuvallisia seikkoja sekä otettu huomioon teknisiä vaatimuksia. Suunnitelmassa esitettyihin telinesijoitteluihin voidaan esimerkiksi asennusteknisistä syistä tehdä pieniä muutoksia.

Suunnitelma vaikuttaa neljään autopaikkaan, jotka korvautuvat 40 pyöräpysäköintipaikalla. Pyöräteline on kadun kaluste, joka rakenteensa avulla erottuu selvästi autoille tarkoitetuista pysäköintipaikoista. Rakenteen johdosta kyseisiä pyörien pysäköintipaikkoja ei yleensä osoiteta erikseen liikennemerkillä.

Suunnitelmassa lisätään kiinteitä ja runkolukituksen mahdollistavia pyörätelineitä ympärivuotiseen käyttöön yhteensä 78 kappaletta. Suunnitelman myötä pyöräpysäköintipaikkoja tulee yhteensä 156 kappaletta. Erilliset liikennemerkkipäätökset tehdään tarvittaessa. Pyörätelineiden asentaminen toteutetaan vuonna 2022.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 78 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Jenni Huovinen, suunnittelija, puhelin: 09 310 37461

jenni.huovinen@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö